• Haglund: Yhteistyölle vahva poliittinen tuki

    Uutiset
    18.2.201509:10
    MT toimitus

    Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) käsityksen mukaan Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyölle on vahva tuki Suomen poliittisessa kentässä.

    "En ole tämän koko työn aikana kokenut minkäänlaista vastustusta, vaan pikemminkin vahvaa tukea eri suunnilta ja se on tietenkin hyvä lähtökohta tämän asian eteenpäin viemiselle", Haglund sanoi.

    Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) pitää ehdotuksia maiden puolustusyhteistyöstä realistisina. Raportti ei hänen arvionsa mukaan ota kantaa kriisin- ja konfliktinajan yhteistyöhön maiden välillä. Puolustusliitto häämöttää Niinistön mukaan kaukana tulevaisuudessa, mutta se ei ole tavoitteena. Hän ei myöskään usko, että Ruotsi haluaisi puolustusliittoa.

    Yhteistyön laajentaminen kriisinajan yhteistyöhön on puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.) mukaan kiinni nyt molempien maiden poliittisista päätöksistä.

    Eduskunnan puolustusvaliokunta sai ennalta vain rajattua tietoa tiistaina julkistetusta Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien raportista. Haglund esitteli Ruotsi-yhteistyöraporttia tiistaiaamuna valiokunnalle. Kokouksessa asiasta keskusteltiin vain yleisellä tasolla.

    "Se oli Suomen ja Ruotsin yhteinen toive, ettei vuodeta raportin sisältöä etukäteen julkisuuteen. Viime aikoina on ollut kaikennäköisiä tietovuotoja", Niinistö sanoo.

    Niinistö viittaa julkisuuteen päätyneisiin tietoihin Naton kumppanuusohjelman sisällöstä. Yhtenä mahdollisena vuodon lähteenä on pidetty eduskunnan puolustusvaliokuntaa.

    Artikkelin aiheet
    Carl Haglund
    puolustusyhteistyö
    Suomi ja Ruotsi
    puolustusvaliokunta
    poliittinen tuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria