• Kulkue on peruttu, mutta valoa tuova Lucia-neito esittäytyy illansuussa Tuomiokirkon portailla

    Tänä vuonna Lucia-neito on helsinkiläinen Ingrid Enckell.
    Lucia-neito on myös lapsiperheitä tukevan Lucia-keräyksen keulakuva. Kuva on viime vuodelta.
    Lucia-neito on myös lapsiperheitä tukevan Lucia-keräyksen keulakuva. Kuva on viime vuodelta. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    13.12.202013:55
    STT

    Tänään vietetään Lucian päivää Pyhän Lucian muistoksi. Alkujaan katoliseen pyhimyskalenteriin kuulunutta muistopäivää vietetään nykyään erityisesti ruotsinkielisessä kulttuurissa.

    Perinteeseen kuuluu valoa talven pimeyteen tuova Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoiseen kaapuun, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun. Tänä vuonna Lucia-neito on helsinkiläinen Ingrid Enckell. Hänet kruunataan kello 17 Tuomiokirkossa Helsingissä, jonka jälkeen hänet nähdään Tuomiokirkon portailla.

    Koronatilanteen vuoksi kirkon kruunaustilaisuus ei ole avoinna yleisölle, mutta sitä voi seurata televisiosta. Myöskään perinteistä Lucia-kulkuetta ei järjestetä.

    Lucia-neito on myös lapsiperheitä tukevan Lucia-keräyksen keulakuva. Viime vuonna keräyksellä saatiin kasaan yli 180 000 euroa. Tavallisesti Lucia vierailisi muun muassa sairaaloissa ja vanhainkodeissa, mutta tänä vuonna fyysisiä vierailuja on vähennetty ja monet vierailut pyritään hoitamaan virtuaalisesti.

    Artikkelin aiheet
    lucian päivä
    Ingrid Enckell
    tuomiokirkko
    lucia-neito
    lucia-keräys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria