• Rehut ja lannoitteet tasaavat konemyynnin pudotusta maatalouskaupassa

    Somerolainen maatalouskauppias Matti Kuosa uskoo hyvään satoon ja työkonekaupan piristymiseen. Kari Salonen
    Somerolainen maatalouskauppias Matti Kuosa uskoo hyvään satoon ja työkonekaupan piristymiseen. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    7.8.201316:00
    MT toimitus

    Toimitusjohtaja Ensio Hytönen Hankkijalta kuvaa maatalouskauppaa tasaisemmaksi kuin käyttötavaran kauppaa, jota huono taloustilanne hyydyttää selvästi.

    ”Maatiloilla tarvitaan tuotantopanoksia huonoinakin aikoina”, Hytönen sanoo.

    Kaupan liitto ennustaa vähittäiskaupan liikevaihdon vähenevän tänä vuonna neljä prosenttia. Ensi vuonna kauppa toipuisi puolen prosentin kasvuun.

    ”Kotitalouksien ostovoima pienenee ja työllisyys heikkenee”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja perustelee ennusteita.

    Työkoneiden myynti vähenee määrällisesti. Maatilat kuitenkin suurentavat koneitaan, joten kaupan kassassa muutos ei Hytösen mukaan isosti näy.

    Traktorikaupan Hytönen uskoo vähentyneen pysyvästi alemmalle tasolle kuin takavuosina. Hankkijan Agrimarketeissa se on 17–18 prosenttia jäljessä viime vuodesta.

    ”Suurta käännettä ei traktorien myynnissä häämötä”, Hytönen sanoo.

    Kauppias Matti Kuosa Someron K-Maataloudesta arvioi työkoneiden myynnin vähentyneen heillä kymmenisen prosenttia viimevuotisesta.

    ”Nyt kesällä hiipuminen jo tuntuu”, hän sanoo.

    Maatilat uusivat edellisvuosina kovasti työkoneisiin, joten nyt on eräänlainen välivuosi. Hyvä huolto pitää koneet pitkään työkunnossa.

    ”Musta talousuutisointi lisää viljelijöiden varovaisuutta”, Kuosa epäilee.

    Maatalouskaupan kokonaisuus on Kuosan kaupassa nyt hieman jäljessä viimevuotisesta. Kauppa vaihtelee paljon kuukausittain ja vuosittain.

    Kuosa odottaa omasta maatalouskaupastaan kohtuutulosta tältä vuodelta. Hän tekee myös rautakauppaa. Se sujuu Someron seudulla paremmin kuin maassa keskimäärin.

    Nyt maatalouskauppias jännittää satonäkymiä. Hän sanoo elävänsä symbioosissa viljelijöiden kanssa: kun heillä menee hyvin, kauppiaallakin sujuu.

    Puinnit alkavat Someron seudulla tällä viikolla, jos säät vain sallivat. Loppuviikoksi ennustetaan runsaita sateita.

    Kuosa pystynyt työllistämään kaupan väkensä. Ketään ei ole irtisanottu. Talvella ei lomautettu. Henkilökuntaa on 17. Kesäksi palkattiin viisi määräaikaista.

    ”Hyvä palvelu pitävät pinnalla huonoina aikoina”, Kuosa luottaa.

    Hankkijalla on reilut 80 Agrimarketia ja muuta myymälää. Jossain päin käydään aina yt-neuvotteluja. Maatalouskaupan muutos vaikuttaa kauppatapoihin.

    ”Asiakasvastaavat käyvät maatiloilla. Puhelinmyynti lisääntyy ja verkkokauppaakin käydään”, Hytönen luettelee.

    Myymälöiden määrää Hankkija on vähentänyt noin kymmenellä vuosittain. Vähentäminen jatkuu. Kokonaan myymälät eivät kuitenkaan katoa, sillä yritys tarvitsee kasvot.

    Hytönen sanoo odottavansa normaalia tai vähän parempaa satoa.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouskauppa
    rehut
    lannoitteet
    maatalouskoneet
    Hankkija
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria