• Sipilän hallitus perunut pitkälle toistakymmentä lakihanketta

    Oikeustieteen professori katsoo hallituksen edenneen lainvalmisteluissa selvittämättä ensin vaikutuksia ja toteuttamiskelpoisuutta.
    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen peruttuja lakihankkeita ovat muun muassa lasten päivähoitomaksujen korotukset ja hoitajamitoituksesta leikkaaminen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen peruttuja lakihankkeita ovat muun muassa lasten päivähoitomaksujen korotukset ja hoitajamitoituksesta leikkaaminen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    27.12.201609:02
    STT

    Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on perunut puolentoista vuoden aikana pitkälle toistakymmentä lakihanketta. Lakiesityksiä on joko vedetty kokonaan pois tai niiden voimaantuloa on siirretty alkuperäisestä suunnitelmasta.

    Asiantuntija pitää määrää poikkeuksellisen suurena. Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro sanoo, että nykyhallituksen perumistahti tuntuu päihittäneen aiemmat hallitukset, vaikka lakihankkeita on ennenkin vedetty silloin tällöin pois.

    En tajunnut, että määrä on noin suuri, Lavapuro sanoo.

    Hänen mielestään hallitusta leimaavat paitsi romukoppaan laitettujen lakihankkeiden määrä myös monissa esityksissä havaitut perustuslailliset ongelmat.

    Esimerkkeinä hän mainitsee suunnitelmat peruspäivärahaa pienemmästä maahanmuuttajien kotoutumisrahasta sekä rike- ja päiväsakkojen korotukset. Kotoutumisrahaa hallitus perusteli muun muassa Suomen vetovoiman vähentämisellä ja sakkojen nostamista valtion rahakirstun kasvattamisella.

    "Nämä eivät ole hyväksyttäviä perusteita."

    Sipilä kommentoi jo viime viikolla lainvalmisteluprosessia hallituksen näkökulmasta, kun hän lupasi antaa selvityksen oikeuskansleri Jaakko Jonkan väitteisiin lainvalmistelun ongelmista ja oikeuskanslerin näkemyksien sivuuttamisesta.

    Sipilä vakuutti, että hallitus kunnioittaa oikeusvaltioperiaatetta ja lainsäädäntöprosessia. Hänen mukaansa hallitus on ollut kovilla isojen uudistusten vuoksi, jotka ovat olleet pitkään tekemättä. Sipilä sanoi, että työpaine on ollut kova, mutta lakien säätämistä ei ole kiirehditty.

    Lavapuron mielestä kiire ja uudistustarve voivat olla osasyy peruttuihin lakihankkeisiin, mutta hallitus on myös tehnyt lainvalmistelussa asioita väärässä järjestyksessä.

    Hallitusohjelmassa on linjattu kauaskantoisia ratkaisuja ja alettu toteuttaa niitä ennen kuin on selvitetty vaikutuksia tai sitä, ovatko suunnitelmat perustuslain kannalta toteutettavissa.

    Hänen mielestään pitäisi ensin arvioida, millaisia ratkaisuja laki sallii ja säätää asioita siltä pohjalta.

    Artikkelin aiheet
    Sipilän hallitus
    lakihankkeet
    lainvalmistelu
    oikeusvaltio
    perustuslaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle