• STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto on antanut syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle halvempaan sopimukseen

    Posti ja valtion omistajaohjaus keskustelivat asiasta loppukesästä ja alkusyksystä.
    Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jatkoi keskiviikkona postilakon sovittelua.
    Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jatkoi keskiviikkona postilakon sovittelua. Kuva: Seppo Samuli
    Uutiset
    20.11.201917:48
    STT

    STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa Postin pakettilajittelijoiden siirrolle toiseen työehtosopimukseen. STT:n tietojen mukaan omistajaohjausosasto antoi tukensa kokonaisratkaisulle, johon kuuluu myös 27 kuukauden siirtymäaika.

    Posti ja valtion omistajaohjaus keskustelivat asiasta loppukesästä ja alkusyksystä.

    Posti ilmoitti eilen, ettei se aio kumota päätöstään siirtää 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin.

    Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto sanoi eilen tiedotteessa, että pakettilajittelijoiden siirtoa koskevat päätökset on tehty valtion omistajaohjauksen tuella. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) ei kuitenkaan eilen suoraan vastannut kysymykseen siitä, oliko siirrolla valtion omistajaohjauksen tuki.

    "Se on nyt joka tapauksessa jo tehty se 700 henkilön siirto. Se, millä sopimuksella neuvotellaan, se on toinen asia", Paatero sanoi eilen.

    Eli siirrolla on omistajaohjauksen tuki?

    "Se on realiteetti, että heidät on siirretty."

    Valtakunnansovittelija antoi sovintoesityksen postialan työriitaan puolilta öin maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta työntekijäpuolta edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ei sitä hyväksynyt. Keskeinen syy hylkäämiselle oli pakettilajittelijoiden asema, johon ei ehdotuksessa otettu kantaa. PAUn puheenjohtaja Heidi Niemisen mukaan se olisi tarkoittanut lajittelijoiden kohdalla selkeää palkkojen alennusta.

    Riita alkoi, kun Posti ilmoitti syksyllä siirtävänsä pakettilajittelijat tytäryhtiöönsä Posti Palvelut Oy:hyn. Toisin kuin Posti tytäryhtiö on järjestäytynyt Medialiittoon, joka neuvottelee työehtosopimukset Teollisuusliiton eikä PAUn kanssa.

    Pakettilajittelijat siirtyivät Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. PAUn mielestä heihin tulee jatkossakin soveltaa PAUn viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta.

    Medialiitto ja Teollisuusliitto ovat sopineet pakettilajittelijoiden työehdoista ja siitä, että palkat säilyvät ennallaan tammikuun 2022 loppuun saakka.

    Artikkelin aiheet
    Posti
    työehtosopimus
    valtion omistajaohjaus
    postiala
    PAUn ja Teollisuusliiton riita
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle