• EU-käänne viivästyttää Uudenkaupungin bioetanolitehtaan rakentamista

    Uutiset
    19.10.201216:00
    JUHANI VIITALA

    Uudenkaupungin bioetanolitehdas saattaa lykkäytyä, mutta hanke ei vielä kaadu.

    Hankkeen vetäjät odottavat nyt lisää tietoa EU-komission aikomuksista.

    Bioetanolitehtaan rakentamista on Uudessakaupungissa valmisteltu vuosia. EU-huhut panivat lounaisrannikon hankkeen jäihin syyskuussa.

    Keskiviikkona EU-komissio tiedotti Brysselissä aikeestaan rajoittaa viljapohjaisen bioetanolin osuuden liikennepolttoaineissa enintään viiteen prosenttiin.

    ”Odotamme selkeyttä direktiivin tarkasta sisällöstä”, projektin päällikkö Reijo Laine Konsulttiyhtiö Senior & Sonista Espoosta kommentoi.

    Hankkeena Uudenkaupungin bioetanolitehdas on pitkällä. Laine ei osaa arvioida, paljonko uudet linjaukset pitkittävät lopullisia päätöksiä.

    Alustavien tietojen mukaan komission uusi linjaus ei suoraan koske Uudenkaupungin tehdashanketta. Enin osa sen tuotannosta palautuu rehuna ruokaketjuun.

    ”Norjassa olisi kova kysyntä kalarehullemme”, Laine kertoo.

    Laine pitää komission käännöstä teollisuuspoliittisesti ”jännänä”. Hän odottaa mielenkiinnolla reaktioita jäsenmaista, varsinkin Saksasta ja Ranskasta.

    Tähän mennessä EU:ssa on tavoiteltu uusiutuvien raaka-aineiden osuudeksi liikennepolttoaineissa kymmentä prosenttia.

    ”Yhdeksän kymmenestä rakenteilla olevasta tehtaasta Euroopassa perustaa tuotantonsa viljaan”, Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski tietää.

    Koski johti elokuuhun asti Uudenkaupungin kaupunginjohtajana hankkeen valmisteluryhmää. Ryhmään kuuluu kolme konsulttia, Laine yhtenä.

    Uudenkaupungin uusi kaupunginjohtaja ja valmisteluryhmän puheenjohtaja Atso Vainio lomailee. Häneltä ei saatu torstaina kommenttia.

    Jäsenmaat eivät saisi uusien linjausten mukaan vuoden 2020 jälkeen maksaa tukea vilja- ja maissietanolin tuotannolle.

    ”Kukaan ei investoi näin lyhyellä tähtäimellä”, Koski epäilee.

    Suomelle voi Kosken mielestä koitua hyvää, jos puu valtaa viljalta sijaa bioetanolin raaka-aineena.

    Teknisiä ratkaisuja jouduttaisiin muuttamaan.

    ”Bioetanolin teko puusta on viljaa kalliimpaa. Vilja on nopein tapa”, Laine laskee.

    Uudenkaupungin etanolitehdas tuottaa suunnitelmien mukaan 66 000 tonnia etanolia ja 100 000 tonnia eläinrehun raaka-ainetta. Viljaa tarvitaan 250 000 tonnia, lähinnä vehnää .

    Koski kuvaa bioetanolitehdasta maakunnalliseksi hankkeeksi. Se vaikuttaa laajasti maatiloille. Tehdas työllistäisi suoraan 30 henkilöä ja oheispalveluissa saman verran.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Uudenkaupungin bioetanolitehdas
    bioetanoli
    EU-komissio
    uusiutuva energia
    teollisuushanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria