Tänään maanantaina sää on pilvisen harmaata. Vettä, räntää ja lunta satelee aika ajoin suuressa osassa maata. Etenkin Lapissa lunta kertyy muutamia senttejä, Lounais-Lapissa jopa 10 senttiä. Lämpötila kohoaa Etelä-Lappia myöten nollan yläpuolelle ja Pohjois-Lapissakin pakkanen on heikkoa.
Tiistaiksi sää aluksi poutaantuu ja hieman kylmeneekin, mutta jo illalla maan eteläosaan saapuu lumisadealue. Keskiviikoksi lumisateet leviävät maan pohjoisosan ylle ja samalla etelässä ja lännessä lämpötila kohoaa jälleen nollan yläpuolelle.
Torstaina liikkuu vielä yksi lumisadealue maan itäosan yli koilliseen. Sen jälkeen viikonloppua kohti sää poutaantuu ja kylmenee hieman, lämpötila laskee pakkasen puolelle etelässäkin.
Tuuli on tänään maanantaina ajoittain navakkaa, etenkin etelässä puuskaista. Jatkossa tuulet ovat heikompia.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun