Kainuulaisille oli muutamia oikoteitä rikkauteen ja hyvinvointiin. Yleisin oli tervanpoltto. Suorin vaikka epävarmin oli helmestys.
Jokihelmisimpukka eli raakku on nykyisin rauhoitettu, mutta vielä viime vuosisadalla helmillä saattoi ostaa talon tai kaksikin.
Kainuulaisten helmiä osti muun muassa Hella Wuolijoki, joka välitti niitä Pietariin. Sanotaan että myös Englannin kuninkaallisissa aarrekammioissa on alunperin hyrynsalmelaisia helmiä.
Helmestystä harrastettiin liki kaikissa taloissa. Nuoret pojat keräsivät simpukoita pistämällä kepin matalassa vedessä olleiden raakkujen suuhun. Raakku nappasi leukansa kiinni ja sen saattoi nostaa vasuun.
Lautalta helmen pyytäminen oli raskasta. Kahtomaraudalla eli simpsalla tunnusteltiin, oliko simpukoita pohjassa. Kourakolla tai liipillä eli haavilla niitä nostettiin ylös. Pihdin saattoi tehdä tilapäiseksi avuksi jos sattui yllättäen hyvälle raakkupaikalle.
Raakulle ehkä tuhoisin oli soahku, auran tapainen joka kynsi pitkin pohjaa ja kaivoi raakut ylös. Se oli vanhempien miesten pyyntiväline.
”Ukot, varsinkin karjalaiset soutivat järvillä ja kelasivat sitten soahkua. Ilta illan jälkeen ne olivat helmen pyynnissä”, Juntunen kertoo.
Helmenpyyntipaikan tunnisti tyhjien, avattujen raakkujen kasoista. Oikein hyvä pyyntipaikka tosin saatettiin naamioida ja peittää raakut sammalilla.
JOUKO RÖNKKÖ