Eniten hellepäiviä mitattiin Kouvolan Utissa. Korkein lämpötila, 31 astetta, mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun lopussa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kesän keskilämpötilat olivat kuitenkin varsin tavanomaisia. Kesä-elokuussa keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan noin 15 asteesta pohjoisimman Lapin noin 10 asteeseen. Koko maan keskilämpötila oli 13,5 astetta.
Myös ukkosia ja salamointia nähtiin kesällä tavallista vähemmän. Touko-elokuun salamamäärä oli 75 000, mikä on vain hieman yli puolet pitkän ajan keskiarvosta. Ilmatieteen laitoksen mukaan syyskuussa etenkin merialueilla voi vielä esiintyä merkittäviäkin ukkosia.