• Verohallinto avasi nuorille omat verosivut

    Verokampus kertoo uusille veronmaksajille heitä koskevista asioista erilaisten elämäntilanteiden kautta.
    Kuvakaappaus Verokampus.fi-sivusta.
    Kuvakaappaus Verokampus.fi-sivusta. Kuva: Kuvakaappaus
    Uutiset
    14.1.201716:00
    Juhani Reku

    Verohallinto on avannut nuorille suunnatun Verokampus-sivuston, jonka tarkoituksena on auttaa nuoria ottamaan veroasiat haltuun. Sivustolta löytyy apua, ohjeita ja videoita nuoria koskettaviin veroasioihin.

    Palvelussa veroasioita lähestytään nuoria koskettavien elämäntilanteiden, ajankohtaisten aiheiden ja henkilökohtaisten näkökulmien kautta.

    Nuori kohtaa verotuksen esimerkiksi lähtiessään ensi kerran työelämään. Oma lukunsa ovat nuoret, joilla voi olla jopa monia erilaisia tulonlähteitä. Ilmiöt tuovat myös usein mukanaan uudenlaisia verotustilanteita, joihin nuoret haluavat vastauksia.

    "Tällaista sivustoa on kauan toivottu. Odotukset sivustoa kohtaan ovat myös näin verottajan näkökulmasta olleet korkealla ja mielestäni lopputulos kyllä kestää kansainvälisenkin katselun", sanoo prosessinomistaja Harriet Mallenius.

    Viranomaisten laatimien tekstien lisäksi Verokampuksesta löytyy vierailevien kirjoittajien näkökulmia verotukseen. Esimerkiksi urheilija kertoo, miten hän on saanut toteuttaa unelmaansa yhteiskunnan tuella, ja nuori yrittäjä neuvoo, mitä haasteita oman yrityksen perustamiseen liittyy.

    Sivusto toimii myös tietopankkina ja opetuksen apuvälineenä. Verokampuksessa on oma osio opettajille, joka sisältää materiaalia veroasioiden opetuksen tueksi.

    Verohallinnon mukaan sivustoa kehitetään palautteen perusteella.

    "Verokampuksen kehitystyö jatkuu yhdessä nuorten ja opettajien kanssa. Sivustoa laajennetaan ja sinne tuodaan uusia elementtejä. Toivommekin saavamme palautetta käyttäjiltä ja teemme mielellämme yhteistyötä koulujen kanssa", Mallenius kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    Verokampus
    nuoret
    verotus
    opetus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle