• Mistä lisää henkilökohtaisia avustajia? Avustajaa tarvitsevien suomalaisten määrä on moninkertaistunut

    Tämän vuoden alussa astui voimaan uusi vammaispalvelulaki, joka on korjannut aikaisempia ongelmakohtia, mutta ei kaikkia.
    Viime vuosina Suomessa on saatu parannuksia henkilökohtaisten avustajien työ- ja palkkaehtoihin. Invalidiliiton juristi Elina Nieminen Helsingissä 17. kesäkuuta 2025.
    Viime vuosina Suomessa on saatu parannuksia henkilökohtaisten avustajien työ- ja palkkaehtoihin. Invalidiliiton juristi Elina Nieminen Helsingissä 17. kesäkuuta 2025. 
    Uutiset|Terveydenhuolto
    6.7.202516:44
    STT–

    Henkilökohtaisista avustajista on Suomessa kova pula. Monikaan ei tiedä, mitä kaikkea työ voi pitää sisällään.

    Henkilökohtaisen avustajan työ voi olla avustamista arjen välttämättömyyksissä, kuten siirtymisissä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja syömisessä. Usein henkilökohtainen avustaja työskentelee asiakkaansa kotona.

    Vaihtoehtoisesti avustaja voi olla apuna ainoastaan esimerkiksi harrastuksissa, työssä, opiskelussa tai vapaa-ajan menoissa, kuvailee vammaisten kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n Assistentti.infon koordinaattori ja koulutussuunnittelija Susanna Haapala.

    Vuonna 2009 henkilökohtaisen avun virallista määritelmää laajennettiin niin, että mukaan tuli myös vapaa-ajan ja osallisuuden tukemiseen liittyvä apu. Tämän seurauksena henkilökohtaisen avun saajien määrä on jopa kuusinkertaistunut, eli työvoiman tarve on kasvanut valtavasti. Tämä on lisännyt avustajapulaa entisestään, kertoo Invalidiliiton juristi Elina Nieminen.

    ”Valtaosa näistä työsuhteista on osa-aikaisia, eli moni vammainen työnantaja pystyy tarjoamaan työntekijälle ainoastaan esimerkiksi 30 tuntia kuussa. Harva tekee vain ja ainoastaan henkilökohtaisen avustajan työtä, ja työtä tehdään usein toisen työn tai opiskelun rinnalla”, Nieminen sanoo.

    Henkilökohtaisen avustajan työ voi olla avustamista arjen välttämättömyyksissä, kuten siirtymisissä, peseytymisessä, pukeutumisessa ja syömisessä. Usein henkilökohtainen avustaja työskentelee asiakkaansa kotona.

    Niemisen mukaan viime vuosina Suomessa on saatu parannuksia henkilökohtaisten avustajien työ- ja palkkaehtoihin. Nykyään on olemassa eritasoisia palkkaluokkia suhteutettuna siihen, kuinka vaativaa avustaminen on.

    ”Täysipäiväisellä työntekijällä vaativassa palkkaluokassa palkka on hyvin kilpailukykyinen – ja siitä huolimatta, että työhön ei ole minkäänlaisia ammattipätevyysvaatimuksia.”

    Invalidiliiton kokemuksen perusteella henkilökohtaisia avustajia on vaikeinta saada sellaiseen työhön, jossa avustetaan erityisen vaikeasti vammaista ihmistä – eli työhön, johon liittyy esimerkiksi paljon fyysisiä tehtäviä tai hygieniatoimenpiteitä.

    Kehitysvammaisten Tukiliitossa koetaan, että suurin ongelma on henkilökohtaisten avustajien suuri vaihtuvuus.

    ”Kehitysvammaista ihmistä avustettaessa on tärkeää, että tutustuu häneen ja kommunikaatio alkaa sujua puolin ja toisin. Jos tuleekin yllättäen taas ihan vieras ihminen paikalle, apua tavallaan on tarjolla, mutta siitä ei ehkä saada sitä hyötyä, mitä tavoitellaan. Myös jatkuva uusien avustajien perehdytys on kuormittavaa”, kuvailee liiton vammaispalveluiden asiantuntija Anne Saarinen.

    Kehitysvammaisten Tukiliitossa koetaan, että suurin ongelma on henkilökohtaisten avustajien suuri vaihtuvuus.

    Saarinen kertoo, että henkilökohtaisten avustajien pulaa on yritetty paikata muuta kuin suomen kieltä äidinkielenään puhuvilla avustajilla, mutta varsinkin moni kehitysvammainen avustettava tarvitsee riittävästi suomen kieltä osaavan avustajan, jotta molemminpuolinen ymmärrys toteutuu.

    Jos henkilökohtaista avustajaa ei löydy, apua voidaan korvata esimerkiksi palvelusetelillä tai kotihoidolla, mutta Invalidiliiton saaman palautteen perusteella tämä ei ole toteutunut kovinkaan hyvin.

    ”Kun ihmisen on katsottu olevan oikeutettu henkilökohtaiseen apuun ja hänellä on tätä koskeva hallintapäätös, häntä ei saisi jättää ilman apua”, Elina Nieminen painottaa.

    Niemisen mukaan hieman yli puolet henkilökohtaisesta avusta järjestetään edelleen työnantajamallilla, jossa avustettava henkilö on samalla myös työnantaja. Palveluntuottajamalli, jossa palveluntuottaja toimii työnantajana, on kuitenkin yleistymässä. Avustajia on ollut erityisen vaikea löytää työnantajamallilla.

    Tämän vuoden alussa astui voimaan uusi vammaispalvelulaki, joka edellyttää, että henkilökohtaiselle avustajalle tulisi esimerkiksi sairaustapauksissa aina pyrkiä etsimään sijainen, kertoo Nieminen.

    ”Jos kyseessä on esimerkiksi yksin asuva vaikeavammainen ihminen, joka tarvitsee aamusta iltaan apua, eikä avustaja tai sijainen tulekaan, hän jää pahimmillaan sänkyyn ilman ruokaa.”

    Elina Nieminen

    ”Työnantajamallissa vammaisella avustettavalla on rekrytointivastuu, ja onhan hänen aika mahdotonta pitää takataskussaan nippua sijaisia. Nykyään myös hyvinvointialueet pyrkivät osaltaan järjestämään sijaisia, mutta käytännössä toteutus ei valitettavasti tunnu toimivan”, Nieminen sanoo.

    Avustustehtävät ovat hyvin monimuotoisia, mistä syystä myös yksittäiset päivät ilman avustajia vaikuttavat avustettaviin hyvin eri tavoin.

    ”Jos kyseessä on esimerkiksi yksin asuva vaikeavammainen ihminen, joka tarvitsee aamusta iltaan apua, eikä avustaja tai sijainen tulekaan, hän jää pahimmillaan sänkyyn ilman ruokaa. Toisaalta, jos on kyse esimerkiksi asioiden hoitamisesta tai siivoamisesta, tällaiset voivatkin tarvittaessa hieman siirtyä”, Nieminen toteaa.

    Susanna Haapala Kynnys ry:stä kertoo, että uusi vammaispalvelulaki on kyllä edistänyt sijaisten saamista, mutta moni joutuu yhä turvautumaan läheisiinsä tällaisissa tilanteissa.

    ”Ja tässähän menee vammaispalvelulain hengen toteutuminen pieleen, koska itsenäinen elämä ja oman elämän hallitseminen eivät toteudu, jos joutuu koko ajan olemaan kiitollisuudenvelassa tai pyytämään apua muilta kuin henkilökohtaiselta avustajalta pystyäkseen tekemään jotakin tai lähtemään jonnekin.”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle