• Vedenpinta Iijoella on kääntynyt hieman laskuun

    Jääpato on vähintään kilometrin pituinen.
    Pudasjärven jääpadon tilanne on vakaa. Kuva on perjantailta.
    Pudasjärven jääpadon tilanne on vakaa. Kuva on perjantailta. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan elykeskus
    Uutiset
    10.1.201614:10
    MT toimitus

    Vedenpinta Iijoella on laskenut hieman, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta. Pudasjärvellä jokeen on syntynyt jääpato, joka oli eilen nostanut vedenpintaa yli kaksi metriä. Vesi kulkee jään muodostamasta ahtaumasta edelleen läpi.

    Tilannetta joenvarrella seurataan edelleen, mutta tilanne on vakaa eikä vaaratilanteita ole syntynyt. Pakkasen kiristyminen tai lumisateet voivat vielä kasvattaa ahtaumaa, mutta sääennusteiden perusteella joen tilanteen arvioidaan rauhoittuvan.

    Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen vesistöyksikön päällikkö Timo Yrjänä kertoi sunnuntaina Ylelle, että jääpato on selvästi aiempaa arviota pidempi, vähintäänkin kilometrin mittainen.

    Artikkelin aiheet
    iijoki
    jääpato
    Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus
    Pudasjärvi
    vesistötilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria