• Ymmärretäänkö enää Lapin elinehtoja?

    Uutiset
    13.3.201515:00
    KATRI KULMUNI

    Jokaisella alueella ja maakunnalla on oltava omat menestymisen eväänsä. Jos niitä ei ole, ne etsitään.

    Vihreä liike on ideologisin perustein kyseenalaistanut monin paikoin lappilaisen tavan elää kestävästi luonnonvaroista. Nämä ajatukset ovat viime vuosina saaneet liian suuren painoarvon maamme päätöksenteossa.

    Etelä-Suomen kaupungeista voimansa saavalta vihreältä liikkeeltä on kuultu heikosti perustellut aloitteet muun muassa turkistarhauksen kieltämiseen, matkailun rajoittamiseen, maatalouden kestävyyden kyseenalaistamiseen, turvetuotannon lopettamiseen, metsätalouden kestävyyteen ja tietyllä tavalla koko maakuntien teollisen rakenteeseen.

    Tilannetta kärjisti nykyinen heikko hallitus, joka on antoi periksi monille vihreiden aloitteille.

    Maatalous on ajettu selkä seinää vasten leikkauksilla ja uusilla vaatimuksilla. Kotimaisen turpeen verotus yli kaksinkertaistettiin.

    Nämä molemmat on tehty kotikutoisesti tilanteessa, jossa hallitukselta olisi tarvittu toimialoja ulkoa uhkaavien seikkojen vuoksi turvaa, ei lisärasitteita.

    Toivottavasti seuraava hallitus pystyy palauttamaan tasapainon. Nyt politiikkaa on tehty liian kaukana niistä, joihin sen seuraukset tosiasiallisesti osuvat.

    Maata voi hyödyntää, kunhan pidämme huolta ympäristöstämme. Iso maa kestää niin luontomatkailun, maa-, metsä- ja porotalouden, kaivannaisteollisuuden kuin turvetuotannonkin.

    Lapissa on vuosisatojen ajan tiedetty, miten maalla eletään. Kestävä ohje on: ihminen huolehtii maasta, maa ihmisestä.

    Katri Kulmuni

    kansanedustajaehdokas (kesk.)

    Tornio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lapin elinolot
    vihreä politiikka
    maatalous
    turvetuotanto
    metsätalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle