• Syksyn jahdissa kaatui 106 karhua

    Syksyn metsästyksessä kaadettiin koko Suomessa 106 karhua. Kaatomäärä jäi reilun viidenneksen kokonaiskiintiötä pienemmäksi.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    8.11.201214:28
    MT toimitus

    Poronhoitoalueelta ammuttiin 30 karhua. Kiintiö oli 40.

    Muualta Suomesta saatiin saaliiksi 76 karhua. Lupia oli 81 eläimen kaatamiseen.

    Maa- ja metsätalousministeriö oli asettanut kaadettavien karhujen enimmäismääräksi 136, kaatomäärä jäi 30 pienemmäksi.

    Riistantutkimuksen mielestä Suomesta olisi voitu kaataa 160 karhua ilman, että kannan kehitys olisi vaarantunut.

    Ennen metsästyskautta Suomessa arvioitiin elävän vähintään 1 330–1 445 karhua. Viime keväänä arvioitiin syntyneen 295 pentua.

    Luvallisen metsästyksen lisäksi kuluvana vuonna on tilastoitu noin kymmenen karhun hengenmeno. Muutama roskiskarhu on lopetettu poliisin määräyksestä, törmäyksessä junan tai auton kanssa on kuollut useampi.

    Karhun pyyntikausi alkoi 20. elokuuta ja päättyi lokakuun lopussa.

    Voimassa olevan hoitosuunnitelman mukaan vakiintuneen kannan alueen ja poronhoitoalueen karhumääriä ei lisätä. Muualla Suomessa karhukannan annetaan kasvaa.

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    metsästyskausi
    karhu
    Suomi
    poronhoitoalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle