• Maatalous hukkasi eniten EU-rahaa

    Uutiset
    25.3.201515:00
    Aimo Vainio

    Maataloudella sekä alueellisella- ja työllisyyspolitiikalla oli Euroopan unionin vuonna 2013 käyttämien rahojen suurimmat virheprosentit. Syynä on tarkastusten tehottomuus, Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunta sanoo.

    Jäsenmaat tekivät enemmän virheitä kuin Euroopan komissio. Jäsenmaiden virheprosentti oli 5,2 prosenttia ja komission 3,7 prosenttia.

    Hyväksytty virheiden määrä on kaksi prosenttia.

    Valiokunta toteaa, että jäsenmaat näyttävät olevan vähemmän tarkkoja EU:n rahojen käyttäjiä, kuin omien rahojensa. Komissio on rahojen käytöstä lopulta vastuussa, mutta käytännössä ne jaetaan jäsenmaiden kautta.

    Virheistä huolimatta Euroopan parlamentin ja komission vuoden 2013 menot hyväksyttiin.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    Euroopan unioni
    Euroopan parlamentti
    Euroopan komissio
    EU-rahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle