• Talvi tappoi jopa 40 prosenttia syksyllä istutetuista taimista - pahimmat tuhot 30 vuoteen

    Poikkeuksellisen ankara talvi aiheutti pahimmat tuhot kolmeenkymmeneen vuoteen.
    Kuva: Maria Miklas
    Uutiset
    8.6.201611:09
    Maija Ala-Siurua

    Poikkeuksellisen ankarasta talvesta johtuvat huomattavat kasvikuolemat ovat lopullisesti selvillä, kertoo Taimistoviljelijät ry:n toiminnanjohtaja Jyri Uimonen. Viime syksynä istutetut taimet ovat vahingoittuneet pahiten. Lähes kaikki viherrakentajat kertovat istutusten vaurioituneen, paikoin jopa 40 prosenttia taimista on kuollut.

    Epätavallisesta talvesta kertoo sekin, että talvi on koitunut kohtaloksi myös vanhemmille istutuksille. Pääosin on kuollut tuijia ja matalia havukasveja sekä tammia, köynnöksiä, ruusuja, seppelvarpuja ja ikivihreitä perennoja. Lisäksi on mennyt erittäin kestävinä pidettyjä pensasangervoja, pensashortensioita, pensasruusuja ja perennoja, Uimonen luettelee.

    Lue myös

    Lunta ei riittänyt kasvien suojaksi - pakkanen aiheutti taimistoille miljoonien vahingot

    Artikkelin aiheet
    talvi
    taimi
    kasvintuho
    Taimistoviljelijät ry
    puutarha
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle