• Tulvat uhkaavat Helsinkiä enemmän kuin useimpia Euroopan pääkaupunkeja – pian pitää varautua yli 2,5 metriä nouseviin tulviin

    Meritulvan riski on suurin vanhoilla asuinalueilla. Uusissa asuntojen lattiat on rakennettu vähintään 3,5 metriin.
    Helsingin ydinkeskusta sijaitsee meren ympäröimällä niemellä. Vanhoilla asuinalueilla meritulvan riski arvioidaan korkeammaksi kuin uusilla alueilla.
    Helsingin ydinkeskusta sijaitsee meren ympäröimällä niemellä. Vanhoilla asuinalueilla meritulvan riski arvioidaan korkeammaksi kuin uusilla alueilla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    14.3.201815:30
    Henrik Hohteri

    Eurooppalaisten pääkaupunkien vertailussa Helsinki kuuluu ilmastonmuutoksen aiheuttamien tulvien pahiten uhkaamaan joukkoon, kertoo brittiläisen Newcastlen yliopiston tutkimus.

    Muita korkean tulvariskin pääkaupunkeja ovat Dublin, Riika, Vilna ja Zagreb.

    Ilmastonmuutos tuottaa tulvia monin tavoin. Talven sademäärien ennustetaan nousevan, ja sateesta aiempaa suurempi osuus tulee vetenä.

    Tämän lisäksi meriveden pinta nousee sekä lämpölaajenemisen takia että mannerjäätiköiden sulamisen vuoksi.

    Helsingissä meritulva nousee arviolta kerran sadassa vuodessa kahteen metriin vuonna 2050. Vuonna 2100 vastaavaan tahtiin esiintyisi tulvia, jotka nostavat vedenpinnan 2,57 metriin.

    Nämä luvut ovat peräisin Ilmatieteen laitoksen Helsingin kaupungille tuottamasta selvityksestä.

    Helsingissä on viime vuosina rakennettu useita uusia asuinalueita merenrannan läheisyyteen.

    Nykyisissä rakennusmääräyksissä tulvariski on pyritty jo ottamaan huomioon, joten meritulvan riski on suurin vanhoilla asuinalueilla.

    Esimerkiksi Jätkäsaaren uudella asuinalueella maanpintaa korotettiin heti aluksi ydellä metrillä. Lattiataso ei saa sijaita alueella alle 3,5 metrin korkeudella merenpinnasta.

    Newcastlen yliopiston tiedote

    Ilmatieteen laitoksen selvitys Helsingin kaupungille (pdf)

    Artikkelin aiheet
    tulvat
    Helsinki
    ilmastonmuutos
    meritulva
    rakentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle