• Isänpäivästä tuli virallinen liputuspäivä

    Isyys jä äitiys ovat nyt samalla viivalla liputuksen osalta.
    Uutiset
    14.3.201919:02
    STT

    Valtioneuvosto hyväksyi torstaina liputusasetukseen muutoksen, jonka myötä isänpäivästä tulee Suomessa virallinen liputuspäivä.

    Aikaisemmin isänpäivä oli vakiintuneiden tapojen mukaisesti kalenteriin merkitty liputuspäivä, mutta valtion virallisen liputuspäivän asema siltä on puuttunut.

    Isänpäivän asema on siis ollut vähäisempi kuin äitienpäivän, joka on virallinen liputuspäivä. Muutoksella ero liputuskäytäntöjen välillä poistuu.

    –  On hienoa, että äitiys ja isyys on nyt viimein saatu samalle viivalle liputuksen osalta. Eron poistaminen on osaltaan valtion viesti siitä, että vanhemmuus on yhtäläinen iloineen ja vastuineen, toteaa sisäministeri Kai Mykkänen (kok.).

    Liputusasetusta on muutettu vain kerran aikaisemmin vuonna 1996, kun asetukseen päivitettiin uudet vaalipäivät.

    Artikkelin aiheet
    isänpäivä
    liputuspäivä
    Valtioneuvosto
    äitiys ja isyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle