• KIRJA Käännöskukkasia ja kauniita kuvia

    Uutiset
    4.5.201216:00
    Eija Mansikkamäki

    Myönnetään: suhtaudun epäilevästi puutarhakirjoihin, jotka on ”sovellettu” tai ”suomennettu” Suomen oloihin.

    Syynä on se, että soveltajan eli käytännössä kääntäjän on oltava yhtä hyvä puutarha-asiantuntija kuin alkuperäisen kirjoittajan. Siinä vesittyy ajatus alkuperäisen kirjoittajan erinomaisuudesta tai herää epäilys soveltamisen kunnollisuudesta.

    Tämä mielessäni tartuin ruotsalaisten Eva Robildin ja Görgen Perssonin Perennat kotipuutarhassa -kirjaan, jonka on Suomen oloihin suomentanut Hannele Vainio, puutarha-alan koulutuksen saanut kirjoittaja. Hyvä niin, ja onneksi Ruotsikin on sentään aika pohjoisessa.

    Kirja kertaa perusasiat, kuten maaperän ja kasvien hoidon, mikä on alan harrastajille melko turhaa mutta mitä ei kai voi välttää, kun puutarhaoppaasta puhutaan.

    Tekstissä on paljon itsestäänselvyyksiä ja kökkö käännöskieli häiritsee kautta kirjan: ”violetti sijoittuu sinisen ja punaisen väliin”, ”kivikkoryhmä voi näyttää monenlaiselta”, ”keltainen ei ole rumaa” ja ”leudot, vähälumiset talvet ovat yhä yleisempiä”. Ovatko?

    Perennoja ryhmitellään eri tavoin: kesän etenemisen ja kasvien kukinnan, värien ja maaperän ja kasvupaikkojenkin mukaan. Esittelyt on kuitenkin tehty melko sekavasti ja limittäin, mikä vaivaa lukijaa.

    Käsikirjaksi tästä oppaasta ei ole myöskään siksi, että vaikka kasveista on hyvät pikaluettelot latinankielisine nimineen kasvupaikan, korkeuden, värin ja vaativuuden suhteen, puuttumaan jäävät kasvuvyöhykkeet ja kunkin kasvin yksilökuvaus muutamia ”kasvimuotokuvia” lukuunottamatta.

    Kuvat sen sijaan ovat ihanan aurinkoisia ja herkullisia, ja houkuttavat möyhimään. Plussaa myös kasviryhmien pohjapiirroksista. Ehkä kiinnostavinta antia ovat yhdeksän ruotsalaisen kotipuutarhurin kertomukset omien puutarhojensa kehittymisestä.

    Sopii lisämausteeksi äidin kirjahyllyyn, mutta ei perheen ainoaksi puutarhakirjaksi.

    EIJA POUTANEN

    Eva Robild ja Görgen Persson:

    Perennat kotipuutarhassa.

    208 sivua. Otava.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puutarhakirja
    perennat
    käännöskirja
    Eva Robild
    Görgen Persson
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle