• Vuoden lehtikuvan aihe löytyi naapurista

    Heidi Piiroisen kuva naapuristaan Anisasta. Heidi Piiroinen
    Heidi Piiroisen kuva naapuristaan Anisasta. Heidi Piiroinen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    10.3.201415:00
    Maikki Kulmala

    Valitsijat kiittävät Heidi Piiroisen syksyllä 2013 naapurinsa tyttärestä Anisasta ottamaa kuvaa ”voimakkaana potrettina nyky-Suomesta, jossa pakolaisina maahan tulleiden perheiden lapset ovat ottamassa paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Heidän puolestaan ei tarvitse puhua, he puhuvat itse.”

    Vuoden lehtikuvat -kilpailussa oli tällä kerralla yhteensä kymmenen sarjaa.

    Vuoden eduskuntakuva -sarja oli kilpailussa mukana ensimmäistä kertaa juhlistamassa eduskunnan 150-juhlavuotta.

    Sarjan voitti Markus Jokela Helsingin Sanomista. Hänen kuvassaan kansanedustajat Jussi Halla-Aho ja Maria Guzenina-Richardson keskustelevat Syyrian pakolaisten ottamisesta Suomeen eduskuntatalon kahvilassa 23. syyskuuta 2013.

    Tuomaristo huomioi, että ”kuva leikittelee kohteidensa julkisuusrooleilla. Kuva kertoo suurta tarinaa pienillä vivahteilla. Kuva kahdesta kollegasta, joiden on työskenneltävä yhdessä riippumatta erilaisista taustoista ja arvomaailmasta. Kuva kuvastaa hyvin demokratiaa.”

    Vuoden lehtikuvaajana ja vuoden ulkomaan reportaasista palkittiin freekuvaaja Meeri Koutaniemi. Häntä kiitetään klassisena kuvajournalistina joka haluaa muistuttaa, että maailma on yhä täynnä kärsimystä.

    Vuoden henkilökuvan otti freekuvaaja Juha Metso.

    Vuoden uutiskuvasta palkittiin Jussi Nukari STT-Lehtikuvasta.

    Vuoden urheilukuvan otti freekuvaaja Miikka Pirinen.

    Vuoden kotimaan reportaasista palkittiin freekuvaaja Touko Hujanen. Hän sai myös kunniamaininnan ulkomaan reportaasistaan.

    Vuoden kuvaesseen toteutti freekuvaaja Kaisu Jouppi.

    Vuoden multimediasta palkittiin freekuvaaja Kari Kuukka.

    Yleisön suosikiksi nousi Meeri Koutaniemi. Yleisö sai äänestää www.vuodenlehtikuvat.fi -sivustolla viidestä ehdokkaasta omaa suosikkiaan vuoden lehtikuvaajaksi. Ääniä annettiin liki 4 000.

    Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt vuoden lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962 lähtien. Vuoden lehtikuvat 2013 -kilpailuun osallistui yli sata kuvaajaa noin kahdella tuhannella kuvalla.

    MAIKKI KULMALA

    www.vuodenlehtikuvat.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vuoden Lehtikuvat
    valokuvaus
    kuvajournalismi
    valokuvaaja
    palkinnot ja kilpailut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria