• Koulu sovitetaan reitin mukaan

    Uutiset
    7.12.201515:00
    Kaijaleena Runsten

    Rakennuselementtejä kuten koulujen ja päiväkotien osia siirretään säännöllisesti Suomen teillä.

    Erikoiskuljetuksen suunnittelija on mukana suunnittelussa varhaisesta vaiheesta alkaen.

    ”Jo ennen tuotannon alkamista selvitetään sopiva reitti ja lasketaan, minkä kokoisina lohkoina elementit on kustannustehokkainta kuljettaa”, kertoo kuljetusesimies Esa Penttinen KVL-Kuljetus Oy:stä Kouvolasta.

    Yhtiö siirsi Elementit-E:n rakentaman koulun Kouvolasta Mallusjoelle lokakuun puolivälissä.

    ”Kerran kuukauteen meillä on kouluja ja päiväkoteja koskevia erikoiskuljetuksia, jos tilaukset jaetaan tasaisesti ympäri vuoden”, hän laskeskelee.

    ”Rakennusten siirtämiseen tarvitaan yleensä 10—40 kuormaa. Esimerkiksi Mallusjoelle ajettiin kahden viikon ajan.”

    KVL-Kuljetus on Penttisen mukaan yksi noin kymmenestä keskisuuresta erikoiskuljetuksia tekevästä yrityksestä Suomessa. Alan suuria yrityksiä, jotka pystyvät kaikkein kookkaimpiinkin kuljetuksiin, on alle kourallinen.

    Nämä työllistävät edelleen pienempiä kuljetusyrittäjiä ja liikenteen ohjaamiseen hyväksyttyjä ammattilaisia.

    Koko maan erikoiskuljetusluvat tarkistaa ja myöntää Pirkanmaan ely-keskus. Vuosittain niitä tehdään 10 000–

    14 000.

    Iltapimeässä kuvattu videopätkä Järvikunnan koulun elementtien kuljetuksesta Pukkilassa löytyy MT:n verkkosivulta.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    erikoiskuljetus
    koulujen rakentaminen
    KVL-Kuljetus Oy
    koulun siirto
    logistiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria