• Israelissa yli puolet väestöstä saanut toisenkin rokoteannoksen – tartuntamäärät romahtaneet viime viikkoina

    Maailman nopeimman rokottajan 9,2 miljoonasta asukkaasta yli 4,6 miljoonaa on saanut toisenkin annoksen Pfizerin-Biontechin rokotteesta. Vähintään yhden rokoteannoksen on saanut 58 prosenttia israelilaisista. Tässä vaiheessa rokotusohjelmaa haasteena alkaa olla saada rokotteisiin skeptisesti suhtautuvat ottamaan rokotus.
    Tehokkaan rokotusohjelman myötä uusien tartuntojen määrä on pudonnut noin kymmenesosaan tammikuun puolivälin huippulukemista.
    Tehokkaan rokotusohjelman myötä uusien tartuntojen määrä on pudonnut noin kymmenesosaan tammikuun puolivälin huippulukemista. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    25.3.202117:30
    STT

    Yli puolet Israelin väestöstä on saanut molemmat koronavirusrokoteannokset, maan terveysministeriö kertoi torstaina.

    Tehokkaan rokotusohjelman myötä uusien tartuntojen määrä on pudonnut noin kymmenesosaan tammikuun puolivälin huippulukemista. Tällä viikolla uusia tartuntoja on todettu alle tuhat päivässä, kun tammikuun puolivälissä päivittäisten tartuntojen keskiarvo oli pahimmillaan yli 8 000.

    Terveysministeriön mukaan vakavia oireita on tällä hetkellä alle 500 potilaalla, kun kuukausi sitten vastaava lukema oli yli 800. Positiivisten tulosten osuus testeissä on pudonnut 1,1 prosenttiin, kun se oli vielä kuukausi sitten lähes kuusi prosenttia.

    Tautitilanteen parantuessa Israel on vähitellen alkanut purkaa koronarajoituksia.

    Pääministeri Benjamin Netanjahu teki rokoteannosten tehokkaasta hankkimisesta keskeisen osan parlamenttivaalikampanjaansa. Netanjahun Likud-puolue sai tiistain vaaleissa eniten ääniä, mutta on vielä epäselvää, saako hän muodostettua enemmistöhallituksen.

    Israelissa on kuollut pandemian aikana koronavirukseen liittyen yli 6 100 ihmistä. Myös kuolemantapausten määrä on laskenut roimasti viimeisten parin kuukauden aikana.

    Palestiinalaisalueilla rokottaminen on sujunut paljon hitaammin, sillä palestiinalaiset ovat olleet lahjoituksena saatujen rokotteiden ja Israelilta saatujen rajallisten rokote-erien varassa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat patistaneet Israelia tarjoamaan rokotteita kaikille miehittämiensä palestiinalaisalueiden asukkaille.

    Israel on rokottanut yli 100 000 palestiinalaista, joilla on työlupa Israelissa tai Israelin siirtokunnissa. Palestiinalaishallinto sai aiemmin tässä kuussa 60 000 Pfizerin–Biontechin ja Astra Zenecan rokoteannosta YK:n köyhille maille tarkoitetun Covax-ohjelman kautta. Palestiinalaiset ovat saaneet myös 60 000 annosta venäläistä Sputnik V -rokotetta Arabiemiraateilta ja saavat tulevaisuudessa 100 000 annosta kiinalaisrokotetta.

    Palestiinalaishallinnon terveysministeriön mukaan Länsirannalla on kuollut virukseen liittyen yli 1 900 ihmistä ja Gazassa lähes 600.

    Artikkelin aiheet
    Israel
    koronavirus
    rokotusohjelma
    Pfizer-BioNTech
    Palestiinalaisalueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria