• Jungner jätti SDP:n rökäletappion vuoksi

    Uutiset
    27.1.201215:00
    Janne Impiö

    Puoluesihteeripeli käynnistyi SDP:ssä, kun puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner ilmoitti torstaina, ettei hän aio pyrkiä seuraavalle kahden vuoden jatkokaudelle. Kausi on katkolla kevään puoluekokouksessa.

    Seuraavasta puoluesihteeristä Jungnerilla ei ole mielipidettä. Hän suositteli kaikkia kilvoittelemaan pestiä.

    Selkeitä suosikkeja seuraajiksi ei ole. Jungner jättää paikkansa syksyn kunnallisvaalien alla, mutta hänen ei ole huolissaan puolueen tilasta. ”Jutta Urpilaisen johtama puolue on niin hyvässä kunnossa, että se kestää tämän.”

    Presidenttikisaan Jungner ei ota kantaan. Hän aikoo pysyä loppuun saakka Paavo Lipposen kannattajana.

    Jungner ei aio pyörtää vetäytymispäätöstään, vaikka muun muassa Lipponen pyytänyt häntä jatkamaan tehtävässään.

    Jungner ilmoitti vaalien alla, että hän jättää puoluesihteerin tehtävän, ellei Lipposen kannatus nouse merkittävästi noin neljän prosentin kannatuslukemista.

    Vaaleissa Lipponen keräsi lopulta vain 6,7 prosenttia äänistä.

    SDP:n rökäletappio ei jättänyt puoluesihteerille juuri vaihtoehtoja. Jungner myöntää, että hänellä olisi motivaatiota jatkaa puoluesihteerinä, mutta uskottavuuden ja luotettavuuden vuoksi hän haluaa pitää antamansa lupauksen.

    Puoluesihteerin työ jatkuu vielä neljä kuukautta.

    ”Minulla on paljon perusteluja jatkaa puoluesihteerinä. Päättäjän on pidettävä sanansa. Lupaus pitää lunastaa ja antaa tilaa uudelle puoluesihteerille”, hän perusteli.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Mikael Jungner
    SDP
    puoluesihteeri
    presidentinvaalit
    poliittinen ura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle