• Työnäytökset vetävät nuoria ja vanhoja

    Uutiset
    27.6.201416:00
    Suvi Jylhänlehto

    Sahayrittäjät ry on tänä vuonna toista kertaa mukana Okrassa.

    Etujärjestön toiminnanjohtaja Raimo Etelä kuvailee tapahtumaa tärkeäksi mekaanisen puunjalostuksen ja alan yrittäjien näkyvyyden kannalta.

    ”Sahateollisuus ei ole mikään kuoleman ala. Se on aavistuksen noususuhdanteessa”, hän rohkaisee.

    Alalle kaivataan myös uusia yrittäjiä. ”Kuvio ukkoutuu. Nuorta verta olisi hyvä saada tilalle”, Etelä toteaa.

    Messuilla näyttäytyy erityisesti laitevalmistajia, mutta myös sahureita voi vetää hihasta, jos kone ei ole käynnissä.

    Sahausnäytökset ovat Etelän mukaan messujen suuri hitti.

    ”Käynnissä olevat koneet kiinnostavat niin nuoria kuin vanhojakin. On uskomatonta, kun 300 ihmistä kerääntyy ympärille, kun saha pärähtää käyntiin.”

    Toissa vuonna työnäytöksiä kävi katsomassa yhteensä jopa 7 000 messuvierasta.

    ”Moni on tullut kyselemään, missä voisi sahauttaa omia puita tai voisiko omalle tilalleen tilata kenttäsahurin. Järjestöstämme voi kysyä apua, jos sahurin löytäminen on vaikeaa.”

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Okra-messut
    sahateollisuus
    Sahayrittäjät ry
    työnäytökset
    puunjalostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria