• Konkurssien määrä kasvoi alkuvuonna – koronan vaikutus näkyy kuitenkin vasta myöhemmin

    Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan reilut 3  400.
    Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi muun muassa teollisuudessa ja kaivostoiminnassa sekä rakentamisessa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi muun muassa teollisuudessa ja kaivostoiminnassa sekä rakentamisessa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER 
    Uutiset
    22.4.202013:50
    STT

    Suomessa pantiin tammi-maaliskuussa vireillä kaikkiaan 772 konkurssia, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, kertoo Tilastokeskus.

    Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan reilut 3  400.

    Koronakriisin vaikutusta ei vuoden ensimmäisen neljänneksen luvuissa vielä ole havaittavissa, Tilastokeskus toteaa. Maaliskuussa vireille pantiin saman verran konkursseja kuin viime vuonna.

    Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi teollisuudessa ja kaivostoiminnassa, rakentamisessa, kaupassa, majoitus- ja ravitsemustoiminnassa ja muissa palveluissa.

    Eniten kasvua oli muissa palveluissa, joihin kuuluvat muun muassa kiinteistöalan toiminnat, hallinto- ja tukipalvelut, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminta.

    Artikkelin aiheet
    konkurssi
    Tilastokeskus
    talous
    koronakriisi
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle