• Muunto-geenienrajoitus jäi auki

    Uutiset
    12.3.201215:00
    Eija Mansikkamäki

    EU:n ympäristöministerit eivät päässeet perjantaina sopuun siitä, kuinka jäsenmaat voisivat rajoittaa tai kieltää muuntogeenisten kasvien viljelyä alueellaan.

    Suomen ohella yhä useampi EU-maa kannattaa viljelynrajoituksia. Kokouslähteiden mukaan rajoitusten perustelut ovat kuitenkin jäsenmaiden kesken niin erilaiset, ettei yhteiseen kantaan löytynyt määräenemmistöä.

    Auki jäi myös se, jatkaako puheenjohtajamaa Tanska asian käsittelyä kesäkuussa.

    Ehdotetut mallit eivät kelvanneet suurille jäsenmaille. Toisessa mallissa jäsenmaa voisi ilmoittaa yksipuolisesti viljelyn kielloista ja rajoituksista ja toisessa jäsenmaa neuvottelisi suoraan viljelylupaa hakevan yrityksen kanssa.

    EIJA POUTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    muuntogeeniset kasvit
    EU:n ympäristöministerit
    viljelynrajoitukset
    Euroopan unioni
    Tanska
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle