• Soinille ikävä yllätys

    Uutiset
    20.5.201516:00
    MT toimitus

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tehnyt vuosia hartiavoimin töitä nostaakseen puolueensa hallitusvaltaan. Työ on nyt tuottamassa tulosta.

    Kannatuksen puolesta hallitukseen nousu olisi ollut mahdollista jo viime vaalikaudella, mutta Soini päätti vielä tuolloin pysyä oppositiossa. Virallinen syy olivat kynnyskysymykset EU-politiikassa, mutta enemmän vaaka-

    kupissa taisi painaa, ettei puolueen suureksi kasvanut eduskuntaryhmä ollut vielä valmis hallitusvastuuseen.

    Viime vaalikaudella Soini joutuikin toistuvasti ja tuskakseen asti selvittelemään muutamien perussuomalaisten kansanedustajien toilailuja. Tästä työstä kertoi myös Perus-

    pomo-kirja, jossa Soini ojensi eduskuntaryhmänsä ”pääkköjä, hönöjä ja huru-ukkoja”.

    Kurinpito auttoi. Jatkojytkyn jälkeen perussuomalaiset käy hallitusneuvotteluja vahvana ja valmiina vastuuseen.

    Maanantaina Soini sai ikävän yllätyksen odottamattomalta suunnalta. Kristillisdemokraateista perussuomalaisiin loikannut Toimi Kankaanniemi jouduttiin pudottamaan hallitusneuvotteluryhmästä kun ilmeni, että tämä on lähetellyt sopimattomia viestejä puolueen naisille.

    Kankaanniemi pyysi toimintaansa anteeksi. Puheenjohtaja Soini kuvaili härskejä viestejä Kankaanniemen ”harkintakyvyn täydelliseksi pettämiseksi”.

    Viestikohu on nolo ennen kaikkea aiemman puolueensa ex-puheenjohtaja Kankaanniemelle – perussuomalaisiin puolueena vaikutus on vähäinen.

    Soinin harmi on kuitenkin menettää hallitusneuvotteluista keskeinen pelaaja. Kankaanniemi on puolueensa eduskuntaryhmästä ainoa, jolla on myös aiempaa ministerikokemusta.

    Sopimaton viestittely on kaatanut poliitikkoja aiemminkin. Munauksista oppiminen näyttää olevan vaikeaa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Timo Soini
    Toimi Kankaanniemi
    perussuomalaiset
    hallituksen muodostaminen
    poliittinen skandaali
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle