• Biolanin Kariniemi: Ei nopeita voittoja kehittyvistä maista

    Paikallinen kumppanuus voi kuitenkin auttaa tutustumaan markkinoihin, kuten pesuhanahanke Ugandassa.
    Uutiset
    9.12.201520:35
    Eija Mansikkamäki

    Kehittyvät markkinat avaavat uusia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille, mutta nopeita voittoja ei ole näkyvissä", arvioi Biolanin hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi.

    Kehitysyhteistyörahoitus ei hänen mukaansa kata liiketoiminnan kehittämistä. Sivutuotteena löytyy kuitenkin paikallisia kumppaneita ja kun tarpeita ymmärtää paremmin, voi myös liiketoiminnassa onnistua.

    Yksi esimerkki onnistuneesta kehitysyhteistyöstä on Ugandassa suomalaishankkeessa kehitetty käsienpesuhana.

    "Se on kehitetty kehittyvien maiden kouluille yhdessä opiskelijoiden kanssa. Hana säästää vettä ja samalla vähentää aikaa, joka lapsilla kuluu vedenhakuun koulupäivien aikana. Hana myös opettaa käyttäjää käsien pesun oikeasta kestosta annostelemalla oikean määrän vettä", Kariniemi kertoi Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlassa Finlandia-talolla keskiviikkona.

    Hanan alkuperäisen mallikappaleen kehittivät Aalto-yliopiston opiskelijat Suomen Unicefin rahoittamassa Uniwash-opiskelijahankkeessa. Testattavat hanat valmisti Biolan, mutta hanan osat ovat yksinkertaisia ja se voidaan tulevaisuudessa valmistaa paikallisissa yrityksissä.

    "Unicefin Uniwash-projekti on meille mahdollisuus toteuttaa yhteiskuntavastuuta ja samalla tutustua uusiin markkinoihin", Kariniemi kuvasi.

    Biolan on yli 40 vuoden ajan kehittänyt ratkaisuja ihmisen aiheuttaman ympäristökuorman vähentämiseksi, viimeiset 20 vuotta esimerkiksi kuiva- ja kompostikäymälöitä.

    Artikkelin aiheet
    Biolan
    Pekka Kariniemi
    ugandan markkinat
    kehitysyhteistyö
    Uniwash-projekti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle