• Bloomberg: Venäjän lahjoittamat viljat saapumassa Afrikkaan – lähettää myös palkkasotilaita tukemaan huteria hallituksia

    Etelä-Afrikan entinen presidentti Thabo Mbeki esitteli vastikään Kapkaupungissa tutkimusta, jonka mukaan ruuan hinnan nousu ei ollut Venäjän, vaan pakotteiden syytä.
    Vuoden loppuun mennessä tarkoitus on viedä yhteensä 200 000 tonnia viljaa Afrikan maihin, Venäjän maatalousministeriö kertoi marraskuussa.
    Vuoden loppuun mennessä tarkoitus on viedä yhteensä 200 000 tonnia viljaa Afrikan maihin, Venäjän maatalousministeriö kertoi marraskuussa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Ruoka
    30.11.202315:52
    Paula Liesmäki

    Ensimmäiset Venäjän lähettämät viljalastit saapuvat Afrikkaan näinä päivinä, kertoo Bloomberg.

    Venäjä lahjoittaa viljaa Afrikkaan vahvistaakseen vaikutusvaltaansa mantereella.

    Venäjä haluaa lisätä kauppaa ja lähettää Wagner-sotilaita tukemaan Afrikan maiden epävakaita hallituksia vastauksena Yhdysvaltain ja sen liittolaisten pyrkimyksiin maan eristämisestä.

    Presidentti Vladimir Putin lupasi heinäkuussa, että Venäjä lähettää ilmaista viljaa kuuteen Afrikan maahan, joilla on vahvat siteet Moskovaan.

    Lupaus oli vastaus Venäjän saamaan kritiikkiin: Ukrainan sota ja Venäjän vetäytyminen Mustanmeren viljasopimuksesta heinäkuussa saivat sekä ruuan että lannoitteiden hinnat laukalle.

    Mustanmeren viljasopimuksella turvattiin viljan, auringonkukkaöljyn ja lannoitteiden kuljetuksia Ukrainasta muualle maailmaan nälänhädän estämiseksi, Al-Jazeera kertoo.

    Sopimuksesta vetäytymisen jälkeen Venäjä on useaan otteeseen pommittanut Ukrainan satamia ja viljavarastoja. Ukrainan mukaan satojatuhansia tonneja viljaa on tuhoutunut, uutistoimisto Reuters kertoo.

    Todellinen syypää löytyy Ukrainaa tukevista länsimaista, jotka ovat asettaneet Venäjälle ja Valko-Venäjälle pakotteita.

    Ensimmäiset viljaerät menevät Somaliaan ja Burkina Fasoon, seuraavat Zimbabween, Maliin, Eritreaan ja Keski-Afrikan tasavaltaan.

    Vuoden loppuun mennessä tarkoitus on viedä yhteensä 200 000 tonnia viljaa, Venäjän maatalousministeriö kertoi marraskuussa.

    Kiinaan verrattuna Venäjä tekee Afrikassa nappikauppaa: Kiina kävi kahdenvälistä kauppaa mantereen maiden kanssa vuonna 2022 yhteensä 282 miljardilla dollarilla, Venäjä vain 18 miljardilla dollarilla.

    Etelä-Afrikka ei ole Bloombergin mukaan ottanut kantaa Ukrainan sotaan, puoleen tai toiseen.

    Maan entinen presidentti Thabo Mbeki esitteli sunnuntaina Kapkaupungissa tutkimusta, jonka mukaan ruuan hinnan nousu ei ollut Venäjän syytä.

    Todellinen syypää löytyy Ukrainaa tukevista länsimaista, jotka ovat asettaneet Venäjälle ja Valko-Venäjälle pakotteita, kertoo tutkimus, jota rahoitti venäläisen lannoitemiljardöörin Andrei Melnitšenkon perustama rahasto.

    Melnitšenko on itsekin joutunut pakotteiden alaiseksi.

    Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon aikana Mbeki vietti aikaa maanpaossa Venäjällä.

    Bloomberg: Russia Woos Africa With Free Grain, Fertilizer Research Funding

    Reuters: Russia says first free grain shipments to Africa are on their way

    Al-Jazeera: Russia sends first free grain to Africa since end of Black Sea deal

    Lisää aiheesta
    • Professori Kari Liuhto näkee, että Afrikan maiden johtajat tiedostavat Mustanmeren viljan tilanteen.

      Talous | Professori Kari Liuhto arvioi, että Venäjän ruoka-ase kääntyy sitä itseään vastaan: ”Viljan käyttö aseena kertoo heikkoudesta”

    • Kokoukseen odotetaan 49:ää Afrikan maiden johtajaa, muun muassa Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosaa. Senegalin presidentti Macky Sall saapui Pietariin keskiviikkona. LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Venäjä ja Afrikan maat aloittavat kaksipäiväisen huippukokouksen Pietarissa – agendalla muun muassa viljankuljetus

    • Venäjän presidentti Vladimir Putin avasi huippukokouksen tänään. LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Putin: Venäjä lähettää ilmaista viljaa kuudelle Afrikan maalle

    • Useat kehittyvät maat käyttävät runsaasti Ukrainassa tuotettua viljaa. Arkistokuva.

      Maatalous | Ruokaturva uhattuna Venäjän satamiin tekemien iskujen vuoksi: Ratkaisu Ukrainan viljaniennin tehostamiseksi olisi ruoppaus, sanoo MTK:n asiantuntija

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Venäjän viljalahjoitukset
    Afrikka
    Mustanmeren viljasopimus
    pakotteet
    geopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle