• Lihatalot korottamassalihan hintaa syksyllä

    Uutiset
    17.8.201216:00
    MT toimitus

    Sekä Atria että HK Ruokatalo ovat korottamassa lihan hintaa tänä vuonna.

    ”Tuottajahinnan korotukset ovat tänä syksynä välttämättömiä, mutta niiden on koskettava koko tuotantoketjua”, sanoo Atria Suomen liha- ja alkutuotantoliiketoiminnan johtaja Matti Perälä.

    ”Hinnoista keskustellaan päivittäin”, HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen sanoo. Hänen tavoitteenaan on, että kaupan sopimuksia saadaan lyhyemmiksi, jotta kustannusten nopeat muutokset pystytään ottamaan huomioon.

    Atrian hintaneuvottelut kaupan kanssa loppuvuodeksi ovat paraikaa menossa. Siksi tarkkoja senttejä ja päivämääriä ei vielä tiedetä.

    Perälä uskoo, että myös kauppa tuntee vastuunsa kotimaisesta lihantuotannosta.

    Sekä HK:ssa että Atriassa ollaan huolissaan lihantuottajien pärjäämisestä, mutta yksiselitteisiä lupauksia tuottajahinnan korottamisesta ei heru.

    ”Tämä on haastava ala, joka on jatkuvassa myllerryksessä. Juuri kun tilanne on vakiintumassa, tulee uusi muutos.”

    Sivu 6

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lihan hinta
    Atria
    HK Scan
    lihantuotanto
    tuottajahinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle