• Kaikki on muuttunut ja mikään ei ole muuttunut, sanoi väistyvä presidentti Niinistö – seuraajalleen hän toivotti voimia ja viisautta

    Stubb kiitti puheessaan vaalien kanssaehdokkaitaan ja kaikkia suomalaisia presidentinvaaleista. ”Me näytimme maailmalle, että demokratiaa voidaan toteuttaa rakentavassa ja toista kunnioittavassa hengessä”, hän sanoi.
    Uusi tasavallan presidentti Alexander Stubb tarkasti kunniakomppanian vallanvaihdon jälkeen.
    Uusi tasavallan presidentti Alexander Stubb tarkasti kunniakomppanian vallanvaihdon jälkeen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    1.3.202414:52
    Hermanni Härkönen

    Sauli Niinistö piti perjantaina viimeisen puheensa tasavallan presidenttinä ennen kuin väistyi tehtävästä hieman puolenpäivän jälkeen.

    ”Kaikki on muuttunut – mikään ei ole muuttunut”, 12 vuotta presidenttinä toiminut Niinistö aloitti puheensa.

    Tällä hän viittasi siihen, miten paljon maailma on kehittynyt, miten eri teknologiat ovat edistyneet ja muuttaneet arkea. Samalla hän kuitenkin kuvaili kaiken takana vaikuttavan vanhojen tuttujen inhimillisten tunteiden.

    Niinistö viittasi myös muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Hänen mukaansa Suomi on joukkuepelaaja, joka monien muiden maiden tavoin korostaa monenkeskistä maailmanjärjestystä.

    Hän puhui myös Suomen liittymisestä Natoon:

    ”Monien mielestä meidän olisi pitänyt hakeutua Natoon jo ajat sitten. Se oli arvokasta ajattelua. Siihen ei tosin olisi ollut yksituumaisuutta, tuskin edes enemmistöä, ennen kevättä 2022. Jälkikäteen voisi todeta, että haettiin, kun se osoittautui välttämättömäksi. Samaten vaikuttaa, ettei mitään korvaamatonta kuitenkaan sitä ennen menetetty.”

    Tasvallan presidentti Alexander Stubb lupasi ylläpitää hyvää yhteistyötä eduskunnan kanssa.
    Tasvallan presidentti Alexander Stubb lupasi ylläpitää hyvää yhteistyötä eduskunnan kanssa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Seuraajalleen Alexander Stubbille Niinistö toivotti voimia ja viisautta tehtäväänsä.

    Niinistön puheen jälkeen Stubb lausui juhlallisen vakuutuksen, jossa hän vakuutti vilpittömästi ja uskollisesti noudattavansa tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistävänsä Suomen kansan menestystä.

    Vakuutuksen antaessaan Stubbista tuli Suomen tasavallan kolmastoista presidentti.

    Omassa puheessaan Stubb korosti edessä olevan uuden aikakauden, jossa Suomi kuuluu lopullisesti siihen läntiseen arvoyhteisöön, johon se on henkisesti kuulunut koko itsenäisyytensä ajan.

    ”Me elämme sukupolvemme 1918–, 1945– ja 1989–hetkeä. Ajanjaksoa, jolloin ymmärrämme, että maailma on murroksessa, mutta emme vielä tarkkaan tiedä mihin se johtaa. Menossa on vallan uudelleenjako, josta käydään kamppailua niin globaalissa lännessä, idässä kuin etelässäkin.”

    Stubb myös korosti Tasavallan presidenttinä johtavansa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

    ”Pidän suuressa arvossa hyvää yhteistyötä eduskunnan kanssa. Aion omalta osaltani pitää huolen siitä, että yhteistyömme on saumatonta. Ulkopolitiikka on johdettunakin joukkuepeliä.”

    Lisää aiheesta
    • Alexander Stubb aloittaa presidenttinä tilanteessa, jossa sodanuhka Euroopassa on vahvistumassa.

      Politiikka | Toivomme, että rauha ja turvallisuus olisivat sama asia – näin ei välttämättä enää ole

    • Uusi ja väistyvä presidenttipari tervehti yleisöä Linnan parvekkeelta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka | Presidenttiparit vilkuttivat kansalaisille parvekkeelta

    • Alexander Stubb (kesk.) on nyt virallisesti presidentti. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Stubb on nyt virallisesti tasavallan presidentti

    Artikkelin aiheet
    Suomen presidentti
    presidentinvaihdos
    Suomi
    Nato
    ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa