• Viikonloppuna etelässä on vielä lauhaa ja sateista, ensi viikolla koko maassa on talvista ja sateet ovat vähäisiä

    Lapissa vaikuttaa korkeapaine lähipäivinä, kun taas maan etelä- ja keskiosasa on pilvistä ja ajoittain sateista. Ensi viikolla korkeapaine alkaa vahvistua myös maan etelä- ja keskiosaan.
    Uutiset|Sää
    12.11.202311:21
    Antti Jylhä-Ollila

    Viikonloppuna maan eteläosassa sataa ajoittain vettä ja lämpötila on +5 asteen yläpuolella. Maan keskivaiheilla lämpötila on nollan vaiheilla ja sateen olomuoto vaihtelee, lunta kertyy paikoin joitakin senttejä. Maan pohjoisosassa viikonloppu on poutainen ja kylmä, selkeillä alueilla pakkanen voi olla kireää.

    Ensi viikolla virtaus kääntyy koilliseen ja sää kylmenee myös etelässä. Sää muuttuu myös poutaisemmaksi ja lumisateita ei ole juurikaan luvassa. Poutainen ja kylmempi sää jatkuu koko maassa ainakin seuraavaan viikonloppuun asti.

    Lumipeite ei juurikaan vahvistu lähipäivinä, lähinnä maan keskiosassa lunta voi kertyä viikonlopun aikana joitakin senttejä. Maan eteläosassa marraskuu jatkuu siis pääosin lumettomana kylmästä ensi viikosta huolimatta.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    säännuste
    korkeapaine
    talvinen sää
    Lapin sää
    ilmasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita