• Seteliväärennösten määrä pienentyi kolmannekseen alkuvuonna

    Eniten tänä vuonna Suomessa kierrossa olleiden seteleiden joukosta on löydetty 20 euron väärennöksiä.
    Kuvassa aito viiden euron seteli, jota esiteltiin vuonna 2013. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ
    Kuvassa aito viiden euron seteli, jota esiteltiin vuonna 2013. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ 
    Uutiset
    9.7.202117:05
    STT

    Suomesta löytyi 298 väärennettyä euroseteliä tammi-kesäkuun aikana, kertoo Suomen Pankki. Määrä on vain kolmannes viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

    Vuonna 2020 väärennöksiä havaittiin yhteensä 1  496, joista alkuvuodesta havaittuja oli 908.

    "Väärennöksiä liikkuu Suomessa erittäin vähän, ja on epätodennäköistä, että omaan käteen osuisi väärennetty seteli", kertoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankin tiedotteessa.

    Eniten tänä vuonna Suomessa kierrossa olleiden seteleiden joukosta on löydetty 20 euron väärennöksiä. Niitä havaittiin 118 kappaletta. 10 euron väärennöksiä löytyi 89 ja 50 euron väärennöksiä 80.

    Artikkelin aiheet
    seteliväärennös
    Suomen Pankki
    euroseteli
    raha
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria