• Yleisradio lopettaa Yle Puhe -radiokanavan

    Yle Puhe on ollut kuuntelijamäärältään pienin Ylen suomenkielisistä valtakunnallisista radiokanavista.
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.2.202318:36
    STT–

    Yleisradio kertoi tiistaina lopettavansa Yle Puhe -radiokanavan. Kanava hiljenee kevääseen 2024 mennessä.

    Ylen mukaan lopetuspäätöksen taustalla on ihmisten mediankäytön muutos. Radio- ja tv-kanavien sijasta mediaa kulutetaan entistä enemmän verkossa.

    Yle Puhe on ollut pienin Ylen suomenkielisistä valtakunnallisista radiokanavista muutaman prosentin viikkotavoittavuudella. Lakkautettavan kanavan jakelukuluja siirretään sisältöihin.

    ”Panostus huoltovarmuustehtäviin, kiristyvä taloustilanne ja inflaatio vaikuttavat Ylen talouteen. Jakelukustannusten tehostaminen nykyisessä tilanteessa on vastuullista verorahojen käyttöä”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila tiedotteessa.

    Asiasta päätti Yleisradion hallintoneuvosto. Yle-lain mukaan neuvosto päättää toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista koskevista asioista.

    Lakkautuksen jälkeen toiminnassa säilyy viisi valtakunnallista Ylen radiokanavaa.

    Artikkelin aiheet
    Yleisradio
    Yle Puhe
    radiokanavat
    mediankäytön muutos
    lakkauttaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle