• Taidelasin arvostus lisääntymässä

    Uutiset
    11.7.201416:00
    MIINA RAUTIAINEN

    Lasitaiteilija Kari Alakoski arvioi, että käsityönä tehdyn lasin arvostus on vähitellen lisääntymässä Suomessa.

    ”Ihmiset alkavat pikkuhiljaa nähdä, että on muutakin kuin teollista lasia. Pääosin ihmiset ovat aika tietämättömiä. Kyllä siinä työsarkaa on.”

    Taidelasin markkinointia vaikeuttaa Alakosken mukaan toiminnan pienuus ja rahan puute. Lisäksi taidelasin ostajia on vähän.

    Alakoski yrittää laadun ja muotoilun avulla lisätä ihmisten ymmärrystä teollisen tuotannon ja hitaasti käsityönä tehdyn lasin erosta.

    ”Me emme pysty kilpailemaan hinnalla. Tavoitteemme on tehdä uniikkia taidelasia eikä Iittalan tyyppistä tusinatavaraa.”

    Alakoski on työskennellyt Iittalassa ja myös opettanut lasinpuhallusta. Nyt hän on Verstakko-osuuskunnan jäsen Riihimäellä.

    Hänen mukaansa pikkupajojen perustamisen myötä lasiala on tullut ulos tehtaista.

    Uusia lasinpuhaltajia ei alalle ole Alakosken tietojen mukaan juurikaan tulossa.

    ”Minulla ei ole tiedossa, että kukaan rohkenisi enää lähteä alalle. Tämä nykyinenkin tilanne on aika haastava.”

    Lasin valmistaminen on energiaa ja euroja kuluttavaa.

    ”Kustannukset ovat korkeat. Välineitä ei saa rautakaupasta alennuksella, vaan ne ovat kaikki erikoistavaraa.”

    Lasitaiteilijana ei pääse rikastumaan, etenkään kun taloudellinen tilanne on muutenkin heikko.

    ”Kaikilla tuntuu olevan hiukan vaikeuksia. Kyllä minä paremmin eläisin, jos olisin palkkatöissä, mutta tässä on oma mielenkiintonsa ja tietynlainen vapaus. Saa tehdä, mitä haluaa eikä tarvitse olla ikään kuin koneen osana.”

    MIINA RAUTIAINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    taidelasi
    lasinpuhallus
    Kari Alakoski
    lasitaide
    Verstakko-osuuskunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle