• Pääministeri Kristersson: Brysselin epäilty ampuja ei saanut turvapaikkaa Ruotsista

    Kaksi ruotsalaista jalkapallokannattajaa eilen Brysselissä ampunut mies on kuollut pidätystilanteessa.
    Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson on kertonut tiedotustilaisuudessa, että kahden ruotsalaisen jalkapallokannattajan epäilty ampuja oli aiemmin oleskellut satunnaisesti myös Ruotsissa. LEHTIKUVA/AFP.
    Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson on kertonut tiedotustilaisuudessa, että kahden ruotsalaisen jalkapallokannattajan epäilty ampuja oli aiemmin oleskellut satunnaisesti myös Ruotsissa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    17.10.202313:13
    STT–

    Kaksi ruotsalaista jalkapallokannattajaa eilen Brysselissä ampunut mies on kuollut, kertoo belgialaismedia RTBF. Poliisi ampui miestä pidätystilanteen yhteydessä kahvilassa Schaerbeekin kaupunginosassa Brysselin ydinkeskustan koillispuolella.

    Kahden kuolleen kannattajan lisäksi eilisessä ampumisessa haavoittui kolmas ihminen, joka oli kannattajia kyydinnyt taksinkuljettaja.

    Poliisi on tunnistanut ampujan, joka oli 45-vuotias tunisialaismies ja oleskeli Belgiassa laittomasti. Belgian poliisi selvittää parhaillaan, oliko ampujalla rikoskumppaneita.

    Belgian pääministerin Alexander de Croon mukaan hyökkääjä kohdisti iskunsa tarkoituksella ruotsalaisiin, kertoivat ruotsalaismediat Aftonbladet ja Expressen.

    Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson on kertonut tiedotustilaisuudessa, että kahden ruotsalaisen jalkapallokannattajan epäilty ampuja oli aiemmin oleskellut satunnaisesti myös Ruotsissa. Kristerssonin belgialaislähteistä saamansa tiedon mukaan mies oli hakenut turvapaikkaa, mutta hakemus oli hylätty.

    Miehen epäillään ampuneen eilen Brysselissä kaksi ruotsalaista jalkapallokannattajaa ja haavoittaneen kolmatta ennen Belgian ja Ruotsin välistä jalkapallon miesten EM-karsintaottelua. Mies kuoli tänään aamulla, kun poliisi oli pidättämässä häntä kahvilassa Brysselin ydinkeskustan ulkopuolella.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi on eristänyt alueen, jossa ampuminen tapahtui. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Kaksi ruotsalaista kuollut ampumisessa Brysselissä – terrorivalmiustaso nostettu korkeimmaksi mahdolliseksi Belgian pääkaupungissa

    • Belgialaisfanit päästettiin poistumaan stadionilta hieman ennen puoltayötä, mutta ruotsalaiskannattajia pyydettiin odottamaan stadionilla poistumista turvaavaa poliisisaattuetta. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Ampuja kohdisti iskunsa tarkoituksella ruotsalaisiin – iskusta epäilty on pidätetty

    Artikkelin aiheet
    Brysselin ampumistapaus
    turvapaikkapolitiikka
    Ulf Kristersson
    Bryssel
    Belgian poliisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria