• Pohjanmaalla ja Vakka-Suomessa myönteisimmät kehitysnäkymät

    Uutiset
    19.9.201416:00
    SARI KESKITALO

    Kehitysnäkymissä alueiden välillä on merkittäviä eroja. Myönteisimmät näkymät ovat Pohjanmaalla ja Vakka-Suomessa.

    ”Vaasan energiaklusteri ja autoteollisuus ovat tuoneet uusia työpaikkoja”, kehittämispäällikkö Jouko Nieminen Varsinais-Suomen elykeskuksesta kertoo.

    Äänekoskelle suunniteltu biotuotetehdas luo tulevaisuudenuskoa koko Keski-Suomeen.

    Niemisen mukaan kriittisimmät kehitysnäkymät ovat Kaakkois-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Päijät-Hämeessä sekä Kainuussa.

    Työ- ja elinkeinoministeriö ja elykeskukset julkaisevat kaksi kertaa vuodessa näkemyksensä alueidensa seutukuntien nykytilasta ja ja tulevasta talouskehityksestä.

    Raportin mukaan elinkeinoelämän tilanne on vain 11 seutukunnassa parempi kuin vuosi sitten.

    Vuoden takaiseen tilanteeseen nähden tilanne on pysynyt ennallaan 32 seutukunnassa ja heikentynyt 24 seutukunnassa.

    Talouden taantuma näkyy yhä selvemmin palveluissa ja kaupassa, joissa työvoiman kysyntä on heikentynyt.

    Valtionhallinnon ja kuntien talousvaikeudet vaikuttavat työvoiman kysyntään ja vaikeuttavat työllistymismahdollisuuksia.

    Työttömien määrä on kasvanut lähes kaikilla alueilla. Maakunnista ainoa poikkeus on Pohjois-Karjala.

    Lähimmän puolen vuoden aikana työttömyyden ennakoidaan lisääntyvän 25 seutukunnassa ja helpottuvan vain Vakka-Suomessa ja Suupohjan rannikkoseudulla.

    Viime kevääseen nähden näkymät ovat selvästi synkemmät. Alavireisyys jatkuu useimmilla alueilla vielä lähiajat.

    SARI KESKITALO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    alueellinen kehitys
    Pohjanmaa
    Vakka-Suomi
    työllisyys
    elinkeinopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena