• Oikaisu: Tierahat eivät pienene ensi vuonna

    Ensi vuosi on tienpidon rahoituksessa ennätysvuosi. Teiden päällystäminen kuitenkin vähenee tähän vuoteen verrattuna.
    Tienpitoon on rahoitusta varattu yli 760 miljoonaa euroa ensi vuodelle, se on noin 30 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.
    Tienpitoon on rahoitusta varattu yli 760 miljoonaa euroa ensi vuodelle, se on noin 30 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Kuva: Lauri Salminen
    Uutiset
    16.11.201712:12
    Matti Tuominen

    Elykeskusten asiantuntijoiden mukaan vuonna 2018 päällysteisiin käytettävät varat supistuvat lähes kolmanneksen. Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa täydentää tätä tietoa.

    "Kun korjausvelkaohjelma aloitettiin, rahoitusta meni kohteisiin, joissa työt voitiin aloittaa heti. Tällöin rahaa käytettiin enemmän teiden päällystämiseen.", selittää liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Mikael Nyberg.

    Nyberg jatkaa, että ensi vuonna rahoitusta käytetään enemmän kohteissa, jotka ovat vaatineet pitkäjänteistä suunnittelua. Tällaisia kohteita ovat muun muassa uudet liittymät sekä kaistojen levennykset.

    Hän myös korostaa, että ensi vuosi on tällä hallituskaudella perusväylänpidon rahoituksella mitattuna huippuvuosi. Korjausvelkaa vähennetään yhteensä noin 450 miljoonalla eurolla kaikki liikennemuodot huomioiden.

    Tienpitoon on rahoitusta varattu yli 760 miljoonaa euroa, se on noin 30 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.

    Valtion myöntämällä ylimääräisellä korjausvelkarahalla on arvioiden mukaan saatu pysäytettyä teiden kunnon heikkeneminen viime ja tänä vuonna. Osassa maata pääteiden kunto jopa parani.

    Infrastruktuurirakentamisen ammattilaisten toimiala- ja työantajajärjestö Infra ry:n mielestä hyvään alkuun päässyt korjausurakka alkaa tökkiä valtion lyhytjänteisyyden takia. Yhdistys toivookin, että Suomessa alettaisiin vihdoin suunnitella teiden kunnossapitoa ja investointeja pitkällä tähtäimellä eli ainakin 10 vuoden aikajänteellä.

    Pitkäjänteisellä ja ennakoivalla korjausvelan lyhennysohjelmalla saadaan Infra ry:n mukaan elinkeinoelämän toimitusketjut ja logistiikka kilpailukykyisiksi. Lisäksi korjausvelan lyhennysohjelma auttaa pitämään Suomen talouden kasvu-uralla.

    Liikenne- ja viestintäministeriön asettama parlamentaarinen työryhmä pohtii parhaillaan esimerkiksi. sitä, miten korjausvelkaa saadaan vähennettyä seuraavan 10 vuoden aikana.

    Juttua on muokattu 16.11. klo 19.10. Siihen on selvennetty tietoja, jotka koskevat korjausvelkarahan kohdistamista. Juttuun on myös lisätty sekä korjattu tietoja korjausvelkaan ja tienpitoon varatuista rahasummista.

    Artikkelin aiheet
    tienpito
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    korjausvelka
    Infra ry
    infrastruktuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria