Kun keski-iän jättävä mies lopettaa juopottelun ja muuttaa maalle, elämäntyö on kaiken järjen mukaan takana. Matti Pitkolla se silloin vasta alkoi.
Monelle Matti Pitkon muistelmat on vuoden tärkein kirja, ehkä ainoa.
Sellainen on pakinoitsija Pitkon asema Aamulehden luetuimpana kirjoittajana.
Pitkon pakinoiden totuuspohjan varaan ei kukaan rupea väitöskirjoja laatimaan. Loputtoman irvailun lomassa kirjoittaja saa silti sanomansa ihmeellisesti läpi. Entisenä etujärjestötiedottajana Pitko tekee pahimmasta öykkäristä inhimillisen. Siksi Paavo Lipponen rakastaa häntä niin paljon.
Pitko on ainoa tuntemani kirjoittaja, joka kykenee luomaan tamperelaisesta kansanedustajasta Kimmo Sasista luotettavan poliitikon. Hän käsittelee jopa Urho Kekkosta pohjimmiltaan kunnioittavasti, koska tämä oli Juuso Waldenin kaveri.
Pitkoa ei voi ymmärtää tuntematta jalkapallon alkeita. Hän on edustanut monia seuroja, mutta jutuissaan hän viilettää aina Valkeakosken Hakan laidalla. Maaotteluita hänellä on enemmän kuin Suomen maajoukkueella.
Pitkon kaverin Jukka Virtasen laskujen mukaan tällä on ollut Valkeakosken yhteiskoulussa noin 300 luokkatoveria.
Kaikki ovat vähintään kansallisia merkkihenkilöitä. Kun nämä loppuvat, haetaan Toijalasta lisää.
Onnekseen karjalaispoika Pitko nai vanhoilla päivillään Hämeenkyröstä ja muutti sinne asumaan.
Hän käyttää sumeilematta aineistonaan pohjoissatakuntalaisia kansanihmisiä. Pohjalaisten, varsinaisten satakuntalaisten ja tamperelaisten vuosisataisessa puristuksessa nämä ovat kehittyneet ainutlaatuisen viisaaksi ihmisryhmäksi, josta kelpaakin ammentaa.
PEKKA ALAROTU
Matti Pitko: Puolikarkeat
muistelmat. 222 sivua. Paasilinna.