Päätoimittajalta
Runsaat 80 vuotta sitten metsänomistajien kirosana oli niin sanottu puukehä. Se tarkoitti, että metsäyhtiöt olivat ”savujaolla” jakaneet talot ja metsänomistaja sai puistaan vain yhden tarjouksen.
Pitäjät ja kylät oli jaettu etupiireiksi. Kartellit pitivät raakapuukustannukset kurissa. Metsänomistajat jäivät ilman kohtuullista korvausta.
Simonkadulla kehitettiin hätään ratkaisu. MTK perusti 1934 Metsäliiton ja teki siitä vahvan. Se oli talonpoikaisten metsänomistajien liitto teollisuuden kartelleja vastaan.
Samat herrat hallitsivat pitkään molempia. Joskus MTK:n johtoa jopa moitittiin siitä, että se oli enemmän Metsäliiton kuin MTK:n asialla.
Metsäliitto-päätös oli historiallinen. Ajan kanssa puukehä murtui. Metsäraha lähti kasvuun, Suomesta tuli ”metsän tasavalta”, kuten historioitsija Kai Häggman on todennut.
Historiallisesta ratkaisusta
on kuljettu pitkä matka.
Metsäliitto on yksi Suomen merkittävimpiä yhtiöitä. Se toteuttaa paraikaa Äänekoskella 1,2 miljardin investointia, joka on Suomen metsäteollisuuden historian suurin. Se luo paljon vaurautta koko metsäalalle.
Samaan aikaan Metsäliitto on ilmoittanut, että metsänhoitoyhdistysten hallinnossa istuvilla – MTK:n metsäsiivellä – ei ole jatkossa asiaa osuuskunnan hallintoon.
Ukaasi toimii myös toisin päin: osuuskunnan luottamushenkilö ei saa istua yhdistysten johdossa. Hallintositeet pannaan poikki.
Kohtalon ivaa on, että paraikaa Metsäliitto istuu muiden metsäyhtiöiden kanssa käräjillä metsänomistajille aiheutetuista kartellivahingoista.
Mitä on tapahtunut? Onko metsänomistajien osuuskunnasta tullut teollisuusyhtiö muiden joukossa?
Kysymys on aiheellinen.
Välillä näyttää, että Metsäliitto ajaa enemmän metsäteollisuuden yleistä kuin metsänomistajan erityistä etua.
Jotkut jopa väittävät, että Metsäliitto edustaa usein teollisuuden kovinta kantaa suhteessa metsänomistajiin. Esimerkiksi otetaan metsäverotus tai hakesähkön tuki.
Metsäliitossa on varmasti
syytä itsekritiikkiin. Palkkajohtajien pitää kuunnella omistajia, ja luottamusmiesten on pidettävä herrat kurissa, vaikka menee hyvin.
Mutta myös muualla pitää nähdä, että ”metsän tasavalta” ei ole entisensä. Maailma on pysyvästi muuttunut.
Metsänhoitoyhdistykset ja Metsäliitto ovat yhä enemmän kilpailijoita. Mittelö on kovaa niin metsänhoitotöissä kuin puukaupassa. Tämä tietysti heijastuu suhteisiin.
Kumpikin tekee liiketoimintaa samoista lähtökohdista: turvatakseen metsänomistajille kestävästi hyvän puunhinnan. Kilvan keskellä tämä voi tosin joiltakin unohtua.
Myös kilpailulainsäädäntö on ankara. Jos tätä epäilee, kannattaa seurata Metsähallituksen ja metsäyhtiöiden kartellioikeudenkäyntiä.
Kilpailemisesta huolimatta
metsänomistajien on tärkeää pitää myös yhtä.
Jos rivit rakoilevat, metsänomistajat ja pienyrittäjät ovat kuin lastut maailman markkinoiden myrskytuulissa. Järkevä yhteistyö on hyvä myös metsäyhtiöille, kun se kannustaa hoitamaan metsää.
Myös koko alan on pidettävä yhtä. Ilman keskinäistä luottamusta ei ole investointeja, ja ilman niitä ei ole metsärahan tuomaa hyvinvointia.
Jos metsätalous on kaikille osapuolille taloudellisesti palkitsevaa, Suomi voi olla vastakin ”metsän tasavalta”, jopa suurvalta.