• Nuoret vaativat päättäjiltä ympäristötekoja: Hiilivero käyttöön, hiilinielut kasvuun, autot vähemmäksi ja ilmastokasvatus opetussuunitelmaan

    Nuorten ilmastokokous järjestetään tänään Helsingissä.
    Nuorten julkilausumassa ehdotetaan esimerkiksi hiiliveron käyttöönottoa ja hiilinielujen kasvattamista. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Nuorten julkilausumassa ehdotetaan esimerkiksi hiiliveron käyttöönottoa ja hiilinielujen kasvattamista. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    2.3.201917:30
    STT

    Nuorten ilmastokokous vaatii rajuja muutoksia Suomen ilmastopolitiikkaan.

    Nuoret vaativat julkilausumassaan, että lainsäädäntöä tulisi arvioida ennen kaikkea ilmaston näkökulmasta. Julkilausumassa ehdotetaan esimerkiksi hiiliveron käyttöönottoa, hiilinielujen kasvattamista, autoilun vähentämistä ja ilmastokasvatuksen mukaan ottamista opetussuunnitelmiin.

    Nuorten Agenda 2030 -ryhmän puheenjohtaja Siiri Mäkelän mukaan Suomen pitäisi ottaa ilmastopolitiikassa edelläkävijän rooli ja pyrkiä hiilineutraaliuteen jo ennen vuoden 2030 tavoitetta.

    "Se tarkoittaa radikaaleja toimenpiteitä, jotka toteutetaan heti", Mäkelä kommentoi STT:lle.

    Yli 500 nuorta kokoontuu tänään Nuorten ilmastokokoukseen Finlandia-talossa Helsingissä. Ilmastokokouksen järjestää Nuorten Agenda2030 -ryhmä yhteistyössä Sitran kanssa.

    "Kokouksella haluttiin tuoda nuorten ääni mukaan ilmastokeskusteluun. Kokous on myös tapaamispaikka ilmastosta huolestuneille ja ahdistuneille nuorille", Mäkelä sanoo.

    Kokouksen yhtenä huolenaiheena ovat kasvavat hiilidioksidipäästöt. Julkilausuman mukaan vuonna 2018 päästöt kasvoivat ensi kertaa neljään vuoteen. Julkilausumassa päästöistä syytetään talouskasvua, ja vaaditaan ympäristölle reilumpaa talousjärjestelmää. Ratkaisuiksi ehdotetaan muun muassa kiertotalouden tehostamista ja kertakäyttökulutuksesta luopumista.

    Päättäjien painostamisen lisäksi julkilausumassa rohkaistaan yksittäisiä kansalaisia toimimaan.

    "Yksilön toiminnalla on merkitystä ja varsinkin yksilön poliittisella toiminnalla. Ihmiset voivat liittyä yhteen, kirjoittaa adresseja ja vaatia muutosta päätöksentekijöiltä", Mäkelä luettelee.

    Artikkelin aiheet
    nuoret
    ilmastopolitiikka
    hiilivero
    ilmastokokous
    hiilineutraalius
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle