• Professori: Suomen ydinvoimaloiden toimintavarmuus kestää vertailun, mutta yksi viime aikojen ilmiö askarruttaa

    Ydinvoimalan muutaman sadan megawatin tehonalennus liitetään helposti sähkön hintavaihteluun, vaikka tuulisähkön tuotannossa vaihtelut voivat olla useita tuhansia megawatteja.
    Tilaajalle
    TVO:n viestintäjohtaja Johanna Aho sanoo, että Olkiluodon ykkös- ja kakkosvoimaloissa on ollut omat vikansa niiden alkutaipaleella. Silloin niitä ei seurattu yhtä tarkasti kuin uuden kolmosvoimalan aloitusta.
    TVO:n viestintäjohtaja Johanna Aho sanoo, että Olkiluodon ykkös- ja kakkosvoimaloissa on ollut omat vikansa niiden alkutaipaleella. Silloin niitä ei seurattu yhtä tarkasti kuin uuden kolmosvoimalan aloitusta. Kuva: TVO
    Uutiset|Energia
    9.10.202407:00
    Sami Suojanen

    Eikö Suomen ydinvoimaloita saada koskaan suunnitellusti kuntoon?

    Tämä hyvin yksinkertainen kysymys tuli väkisinkin mieleen, kun Fortum tiedotti viime sunnuntaina Loviisan ydinvoimalaitoksen ykkösreaktorin vuosihuollon pitenemisestä yhdessä säätösauvassa havaitun vian takia.

    Tapauksia riittää. Esimerkiksi syyskuussa TVO:n Olkiluodon kakkosreaktorista löytyi roottorivika ja sen takia laitos tuottaa parhaillaan sähköä alennetulla teholla. Ja kaikki varmaan muistavat viime talven ja alkukevään, kun upouuden Olkiluoto 3:n vuosihuolto meni kuukauden pitkäksi.

    ”Vaikka uutisia on, niin tuotantoa on aika paljon ja laitokset toimivat vähintään yhtä hyvin kuin muuallakin.” Juhani Hyvärinen

    Energiatekniikan professori Juhani Hyvärinen Lappeenrannan yliopistosta sanoo, että viime aikojen mielikuvista huolimatta suomalaiset laitokset eivät ole erityisen herkkiä vikaantumaan.

    ”Aika iso osa julkisuuteen kerrottavista vioista on seurauksiltaan melko vaatimattomia. Ne eivät ole sellaisia vikoja, jotka olisivat oikeita ongelma. Poikkeuksena kuitenkin Olkiluodon roottorivika, joka oli aika iso”, Hyvärinen sanoo.

    Hän vertaa Loviisassa paljastunutta yksittäistä polttoainevauriota kotikeittiön valaisimen lampun vaihtoon.

    ”Se vaikuttaa kokonaisuuteen hyvin vähän. Se on kuin valaisimen lampun palaminen kotona. Se pitää vaihtaa uuteen ja sitten elämä jatkuu.”

    Tuulivoima heiluttaa sähkön hintaa ydinvoimaa enemmän, sanoo Juhani Hyvärinen.
    Tuulivoima heiluttaa sähkön hintaa ydinvoimaa enemmän, sanoo Juhani Hyvärinen. Kuva: Petteri Kivimäki

    Yksi asia Hyväristä kuitenkin mietityttää.

    ”Laitosten etukäteen suunnitellut huollot venyvät. Se tuntuu olevan aika tavallista nykyisin. Olen sitä ihmetellyt, koska vuosihuollot kuitenkin suunnitellaan tarkkaan. Ehkä nyt alkaa näkyä, että laitokset ovat vanhoja Olkiluoto kolmosta lukuun ottamatta.”

    Olkiluoto 3:n huollon pitkittymisen Hyvärinen panee uutuuden piikkiin. Se oli ensimmäinen huolto kyseiselle laitoksella ja yhtiön ensimmäinen huolto painevesireaktorille.

    Kansainvälisesti Suomen laitokset kestävät vertailun, jos mittarina pidetään käyttökertoimia. Kerroin kertoo voimalaitosyksikön tietyllä ajanjaksolla tuottaman energian määrä verrattuna siihen, jonka laitos olisi tuottanut kokonaisuudessaan kyseisenä ajanjaksona (ilman seisokkeja).

    Esimerkiksi Loviisan laitosten käyttökertoimet olivat viime vuonna 89,8 ja 92,3 prosenttia. Olkiluodon laitosten viime vuoden käyttökertoimet olivat 88,1–95,3 prosenttia.

    ”Vaikka uutisia on, niin tuotantoa on aika paljon ja laitokset toimivat vähintään yhtä hyvin kuin muuallakin.”

    ”Kyllä se on tuuli, joka heiluttaa sähkön hintaa.” Juhani Hyvärinen

    Hyväristä ihmetyttää nykyisessä sähkönhintakeskustelussa se, kuinka muutaman sadan megawatin tehonalennus liitetään sähkön hintavaihteluun, kun taas tuulivoiman määrä voi vaihdella tuhansia megawatteja.

    ”Kyllä se on tuuli, joka heiluttaa sähkön hintaa.”

    Säteilyturvakeskuksen apulaisjohtaja Niko Mononen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan, että ydinvoimalaitosten vikamäärissä ei ole kokonaisuudessaan havaittu oleellisia muutoksia.

    ”Laitosten vuosihuolloissa tehdään laajasti erilaisia kunnossapitotöitä, joiden ansiosta laitokset ovat teknisesti hyvässä kunnossa. Yksittäiset viat ovat aiheuttaneet joitakin tuotannon rajoituksia ja ylimääräisiä korjausseisokkeja. Näillä ei ole ollut ydinturvallisuusmerkitystä”, Mononen toteaa.

    Ydinvoimaloiden toimintaa voidaan arvioida myös keskimääräisen vuorokautisen bruttosähkötehon kautta. Monosen mukaan niistä on nähtävissä, että parin viime vuoden aikana laitokset ovat kasvavissa määrin osallistuneet markkinalähtöiseen tehonsäätöön.

    ”Jos ajattelee Olkiluoto ykkösen ja kakkosen vikatilastoja niiden ensimmäisinä vuosina, niin niissä oli enemmän vikoja kuin uudessa kolmosessa.” Johanna Aho

    TVO:n viestintäjohtaja Johanna Aho sanoo, että Ukrainan sodan käynnistämä energiakriisi on muuttanut maailmaa ja suhtautumista energiaan.

    ”Poikkeavat tilanteet nousevat vahvemmin esiin kuin aiempina vuosina. Niitä on ollut ennenkin. Vuosihuollot ovat joskus venyneet myös historiassa. Nyt päivänkin viive nousee isosti otsikoihin”, Aho sanoo.

    Aho muistuttaa, että yhtiö on juuri ottanut käyttöön uuden voimalan.

    ”Jos ajattelee Olkiluoto ykkösen ja kakkosen vikatilastoja niiden ensimmäisinä vuosina, niin niissä oli enemmän vikoja kuin uudessa kolmosessa. Toki kolmosreaktorin ensimmäinen koekäyttövuosi antoi sellaisen mielikuvan, että koko ajan mentiin ylös ja alas. Sitä seurattiin tiiviisti, koska Suomessa oli sähköpulavaara.”

    Lisää aiheesta
    • Sähkön hinta poukkoilee lähipäivinä.

      Kodin talous | Millainen sähkösopimus nyt kannattaa tehdä? Asiantuntijan neuvo: ”Parempi miettiä oman talouden kannalta”

      Tilaajalle
    • Olkiluodon ydinvoimala sijaitsee Eurajoella.

      Energia | Olkiluoto 2:n sähköntuotanto keskeytys voi lisätä sähkön hintapiikkejä syyskuussa

    • Turbiini ja generaattori Olkiluoto 3 -voimalassa Eurajoella. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Energia | Olkiluodon kolmosreaktorin huolto venyy taas

    Artikkelin aiheet
    ydinvoima
    sähkön hinta
    tuulivoima
    Loviisan ydinvoimala
    Olkiluoto 3
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi