• Kim Jong-un: Pohjois-Koreassa ei ole ollut yhtäkään koronavirustartuntaa

    Pohjois-Korea-asiantuntijan mukaan tuhansia ihmisiä yhteen kokoava sotilasparaati voi muodostua merkittäväksi viruksen levittäjäksi, jos paraatissa ei noudateta kunnon suojatoimia.
    Kuvakaappaus pohjoiskorealaisen KCNA:n lähetyksestä, jossa Kim Jong-un pitää puhetta sotilasparaatia ennen Pjongjangissa.
    Kuvakaappaus pohjoiskorealaisen KCNA:n lähetyksestä, jossa Kim Jong-un pitää puhetta sotilasparaatia ennen Pjongjangissa. Kuva: KCNA VIA KNS / AFP
    Uutiset
    10.10.202016:30
    STT

    Pohjois-Korea uhmasi lauantaina koronavirusta järjestämällä massiivisen sotilasparaatin maata hallitsevan työväenpuolueen perustamisen 75-vuotisjuhlan kunniaksi.

    Paraatista kertoivat aluksi eteläkorealaiset tiedustelulähteet, mutta myöhemmin päivällä myös Pohjois-Korean televisio näytti kuvaa paraatiin valmistautuvista sotilaista. Itse paraati oli tarkoitus järjestää ilta-aikaan.

    Televisiokuvissa näytettiin maan pääkaupungin Pjongjangin kaduille koottuja sotilaita ja heidän ajoneuvojaan. Kenelläkään televisiokuvissa esiintyneellä sotilaalla tai yleisön edustajalla ei ollut kasvoillaan maskia.

    Maan johdon mukaan maskeille ei ole maassa tarvetta, sillä sotilasparaatin yleisölle pitämässään puheessa johtaja Kim Jong-un sanoi, että Pohjois-Koreassa ei ole ollut vielä yhtäkään koronavirustartuntaa.

    Kim toivotti samalla puheessaan hyvää terveyttä kaikille koronaviruksesta muissa maissa kärsimään joutuneille.

    Kimin oli määrä ottaa paraati vastaan maan perustajan ja nykyjohtajan isoisän Kim Il-sungin mukaan nimetyllä aukiolla. Paraateissaan Pohjois-Korea on perinteisesti esitellyt sotilasmahtiaan ja uusimpia aseitaan. Aseasiantuntijat ovat seuranneet paraateja tarkalla silmällä pohjoiskorealaisen aseteknologian uusimpien edistysaskeleiden hahmottamiseksi.

    Aiemmista paraateista poiketen ulkomaisia tiedotusvälineitä ei tällä kertaa ollut kutsuttu seuraamaan sitä. Pohjois-Koreassa on tällä hetkellä vain vähän ulkomaalaisia, sillä monet suurlähetystöt ovat joutuneet sulkemaan ovensa koronapandemian aiheuttamien rajoitusten takia.

    Pohjois-Korea sulki rajansa viime tammikuussa estääkseen naapurimaassa Kiinassa puhjenneen koronaepidemian leviämisen maahan. Vaikka Pohjois-Koreassa ei Kimin mukaan olekaan koronavirusta, mittavan sotilasparaatin järjestämistä pidettiin riskialttiina ratkaisuna.

    Amerikkalaisen Center for the National Interest -tutkimuslaitoksen Pohjois-Korea-asiantuntijan Harry Kazianisin mukaan tuhansia ihmisiä yhteen kokoava sotilasparaati voi muodostua merkittäväksi viruksen levittäjäksi, jos paraatissa ei noudateta kunnon suojatoimia.

    Kazianis varoitti, että Pohjois-Korean surkeassa kunnossa olevalle terveydenhuoltojärjestelmälle tuottaisi suuria vaikeuksia selvitä laajamittaisen koronaepidemian puhkeamisesta maassa.

    Artikkelin aiheet
    Kim Jong-un
    Pohjois-Korea
    koronavirus
    sotilasparaati
    Työväenpuolue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria