• Joulua edeltää epävakainen sää – sateita tulee sekä vetenä että lumena

    Säätila on hyvin epävakaista ja useita sadealueita on liikkeellä Suomen yllä viikonloppuna. Maan etelä- ja keskiosassa olomuoto on vaihteleva. Joulun menoliikenteeseen riittää siis tapahtumaa sään osalta.
    Joulun menoliikenteeseen on luvassa huonoa ajokeliä.
    Joulun menoliikenteeseen on luvassa huonoa ajokeliä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Sää
    21.12.202410:24
    Petteri Pyykkö & Vendi Pelkonen

    Etelärannikon tuntumaan saapuu lännestä tänään lauantaina lumisadealue, joka tullessaan tuo lunta kahdesta viiteen senttiä. Pohjoisen matalapaine jaksaa sadella vielä etenkin Itä-Lapissa, missä paikoin voi vielä tulla enemmänkin kuin viisi senttiä.

    Näiden kahden väliin jää poutainen vyöhyke ja aurinko pääsee paistamaan länsirannikolta Etelä-Savon kautta itärajalle ulottuvalla vyöhykkeellä. Lämpötila on etelän nollan ja Lapin kymmenen pakkasasteen välillä. Ajoittain Lapin pakkanen on lähempänä viittä astetta.

    Sunnuntaiksi saapuu etelästä seuraavan matalapaineen sateet. Aluksi sateet ovat etelässä pelkkää vettä, mutta iltaa kohden sisämaassa muuttuvat osin rännäksi. Lunta tulee varmimmin Jyväskylän pohjoispuolella. Illaksi sateet nousevat Tornion korkeudelle.

    Laajemmat sateet runsaampine sademäärineen ovat todennäköisesti ohi maanantai-iltapäivään mennessä. Jouluaattoa vietetään laajalti sään ollessa nollan tuntumassa tai pikkupakkasella. Lapissa pakkasasteita on useampia, mutta kovin kylmää ei sielläkään ole.

    Heikkoja lumisateita tulee siellä täällä. Joulupäiväksi virtaus kääntyy eteläisemmäksi, tuulet yltyvät ja sää lauhtuu Etelä-Lappia myöten plussan puolelle. Lappiin saapuu myös aamupäivän aikana laaja sadealue lännestä, jonka sateet tulevat osin myös vetenä eteläreunalla.

    Tapaniksi nollaraja kipuaa Pohjois-Lappiin. Etelä-Suomessa mitattaneen paikoin yli viidenkin asteen lukemia sään ollessa selvästi ajankohtaan nähden lauhempaa.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Ilmatieteen laitoksen mukaan huonoon ajokeliin vaikuttavat lumipyry ja sään lauhtuminen.

      Sää | Liikenteessä ei nyt voi olla liian varovainen – suistumisia ympäri maata

    • Pörssisähkön käyttäjät saavat laskeutua huolettomin mielin vuodenvaihteen juhlakauteen. Joulun pyhinä sähkön hinta pysyy lähes lahjalukemissa.

      Energia | Edessä siintää vielä yksi sähkön hintahuippu – muuten loppuvuosi lasketellaan maltillisissa lukemissa

    Artikkelin aiheet
    joulu
    sääilmiö
    lumisade
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita