• Moni apua tarjoava järjestö on siirtynyt puhelimeen tai verkkoon: "Toivon, että yhteyttä otetaan nyt hyvin matalalla kynnyksellä"

    Kriisityötä tai muita henkilökohaisia tapaamisia hoidetaan nyt mahdollisuuksien mukaan etäyhteydellä.
    Poikkeusolot eivät vähennä tarvetta yhteydenpitoon, vaan voivat lisätä sitä. Ainakin osassa auttavista puhelimista vastaajien määrää on lisätty.
    Poikkeusolot eivät vähennä tarvetta yhteydenpitoon, vaan voivat lisätä sitä. Ainakin osassa auttavista puhelimista vastaajien määrää on lisätty. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset
    28.3.202020:58
    Nikke Kinnunen

    Koronaviruksen vuoksi tehdyt kokoontumisrajoitukset ovat vaikuttaneet avustusjärjestöjen toimintaan.

    Maaseudun tukihenkilöverkko ei tarjoa tällä hetkellä jelppi-toimintaa, jossa tiloilla ja kodeissa käydään paikan päällä auttamassa. Myös tukihenkilöiden yhteistapaamiset ja koulutukset ovat tauolla, kertoo tukihenkilöverkon koordinaattori Maija Mielonen.

    ”Puhelintoiminta sen sijaan jatkuu ja toivon, että yhteyttä otetaan nyt hyvin matalalla kynnyksellä. Ei tarvitse olla isoa kriisiä, vaan jos kaipaa vaikka juttukaveria, kannattaa ottaa yhteyttä”, Mielonen sanoo.

    Hänen mukaansa apu ei myöskään rajoitu vain viljelijöihin, vaan kaikki maaseudun asukkaat voivat olla yhteydessä verkon tukihenkilöihin. Mielonen arvelee, että koronan aiheuttama poikkeustila voi lisätä yhteydenottojen määrää.

    ”Ei keskinäisen vuorovaikutuksen tarve katoa vaan voi lisääntyäkin. Varsinkin vanhemmille ihmisille, joille sosiaalinen media ei välttämättä ole vaihtoehto, puhelinapu on tärkeää.”

    Yhteyttä voi ottaa joko suoraan tukihenkilöihin, joiden yhteystiedot löytyvät verkosta, tai tukihenkilöverkon maksuttomaan Raitti-puhelimeen, joka on auki joka päivä kello 18–22.

    Raitti-puhelimen päivystäjänä toimiva tukihenkilö Eeva-Kaisa Lahti kertoo, että ainakaan toistaiseksi yhteydenottojen määrä ei ole lisääntynyt.

    ”Olen odottanut, että olisi tullut enemmän yhteydenottoja. Aihe on toki puhuttanut, mutta koetaan, että kriisi ei ole osunut viljelijöihin. Kotimaiselle tuotannolle osataan antaa nyt arvoa. Lisäksi ehkä ajatellaan, että harvaan asutulla seudulla voi liikkua vapaammin ja kontakteja sairastaviin ihmisiin tulee vähemmän. Kannattaa silti soittaa, jos mietityttää”, Lahti kiteyttää.

    Moni seurakunta on rajoittanut viruksen takia aukioloaan. Se vaikuttaa paitsi seurakuntalaisiin, myös tiloissa toimiviin muihin järjestöihin.

    Muun muassa monet Anonyymien alkoholistien kokoontumiset järjestetään seurakuntien tiloissa. AA:n palvelutoimistosta arvioidaan, että seurakuntien tiloissa järjestettävät ryhmät voivat olla kokonaan tauolla.

    ”Näistä asioista päätetään ryhmäkohtaisesti. Uskon, että viranomaisten ohjeita noudatetaan”, AA:n palvelutoimistosta vastataan. Haastateltava pysyttelee järjestön luonteen takia nimettömänä.

    AA:sta kerrotaan, että poikkeusolot tuskin saavat pitkään raittiina olleita retkahtamaan. Vastikään raitistuneille tilanne voi kuitenkin olla vaikea.

    ”Silloin neuvoisin olemaan heti yhteydessä tukipalveluun tai johonkin oman ryhmän jäseneen, järjestämään puhelinterapiaa tai käymään yhdessä kävelyllä.”

    Puhelinnumeroiden jakaminen oman ryhmän jäsenten kesken on yleistä ja sieltä kannattaa pyytää apua. Palvelutoimistolta kehotetaan etenkin vastaraitistuneita toimimaan näin.

    Mieli Suomen Mielenterveys ry on niin ikään joutunut luopumaan kasvokkain tapahtuvista tapaamisista ja lähikoulutuksista. Kriisiauttamista on ohjattu verkkoon ja puhelimitse tehtävään työhön, esimerkiksi Mieli ry:n ylläpitämään Tukinettiin. Tukinetissä on myös Maaseudun tukihenkilöverkon kanssa yhteistyössä tehty Elämää maaseudulla -keskusteluryhmä.

    Mieli ry:n johtavan asiantuntijan Meri Larivaaran mukaan koronavirus on näkynyt lisääntyneinä yhteydenottoina puhelin- ja verkkopalveluihin.

    ”Koronatilanne alkoi näkyä jo tammikuun lopulla. Maaliskuun 12. päivän jälkeen huolet ovat konkretisoituneet ja koskevat esimerkiksi omaa terveyttä, työtilannetta, perhettä ja yksinäisyyttä. Nyt arviolta viidennes yhteydenotoista liittyy suoraan koronaan.”

    Koronan myötä etäpalveluiden henkilöstömäärä on lisääntynyt. Larivaara muistuttaa, että poikkeusoloissa yhteydenpito muihin on tärkeää.

    Artikkelin aiheet
    järjestöt
    kriisiapu
    koronavirus
    etäpalvelut
    mielenterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria