• Otso on matkalla kohti Perämerta

    Otso lähti liikkeelle ensimmäisenä. Jäänmurtajat avustavat muuta meriliikennettä monenlaisissa tilanteissa ja hoitavat pelastustehtäviä.
    Jäänmurtaja Otso työssään Perämerellä maaliskuussa 2018.]
    Jäänmurtaja Otso työssään Perämerellä maaliskuussa 2018.] Kuva: Flying Focus BV / Herman IJsseli
    Uutiset
    26.12.201813:47
    Eija Mansikkamäki

    Arctian jäänmurtaja Otso lähti liikkeelle tämän talven ensimmäisenä jäänmurtajana Helsingin Katajanokalta joulupäivänä. Otso avustaa Tornion, Kemin ja Oulun väylillä, minne se saapuu huomenna torstaina.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeren pohjoisosassa on sisäsaaristossa 10–20 senttimetriä paksua kiintojäätä, ja sen edustalla 5–15 senttimetriä paksua tiheää ajojäätä, tasaista jäätä ja uutta jäätä Kemi kahteen, Oulu yhteen ja Raahen majakalle.

    Jäänmurtajat avustavat muuta meriliikennettä erilaisissa tilanteissa, erikoisvarustamo Arctia kertoo tiedotteessaan. Esimerkiksi viime maaliskuussa monitoimimurtaja Nordica avusti talvimerenkulun lisäksi yllättävässä meripelastustehtävässä Suursaaren länsipuolella Suomenlahdella.

    Tulevan talven kelejä on myös vaikea ennustaa: viime talven piti olla ennusteen mukaan melko leuto, mutta siitä tulikin kaikkea muuta ja Arctian kaikki kahdeksan jäänmurtajaa olivat helmikuun viimeisenä päivänä merellä avustamassa aluksia, Otson päällikkö Seppo Eva kertaa.

    Jäänmurtaja Otsolla on Perämerelle lähtiessään mukana erilaisia voiteluöljyjä yhteensä 25 000 litraa, yli 10 000 varastonimikkeen verran erilaisia varaosia ja tarvikkeita ja 170 000 litraa käyttövettä.

    Artikkelin aiheet
    Jäänmurtaja Otso
    Perämeri
    Arctia
    meriliikenne
    talvimerenkulku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria