• Kone-Forum-näyttelyä ei järjestetä ensi syksynä

    Ensi syksyn konenäyttelyjen kalenteri lyheni, kun Kone-Forumin järjestäjät päättivät pitää välivuoden. Päätös tehtiin viime viikolla ja siitä kerrottiin maanantaina.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    29.1.201316:30
    MT toimitus

    K-ryhmä on jo päättänyt, että se lähtee mukaan toiseen talvinäyttelyyn Jyväskylän Koneagriaan. Hankkija pitää välivuoden näyttelyissä, samoin Agritek.

    Yhtä yksittäistä syytä Kone-Forumin laittamiseen tauolle ei ole kerrottu, eikä sitä, olivatko kaikki järjestelyissä viime lokakuussa mukana olleet yhtä mieltä asiasta.

    Markkinointijohtaja Leena Lahti Hankkija-Maataloudesta toteaa Saksan Agritechnica-näyttelyn olleen yksi syy Kone-Forumin perumiseen. Päämiehet esittelevät uutuudet marraskuussa Hannoverissa eikä niitä olisi saatu Suomeen lokakuussa.

    Myös kustannukset vaikuttivat. Hankkija ei aio osallistua Jyväskylän Koneagriaan, vaan järjestää paikallisia näyttelytapahtumia toimipisteissä ympäri maata. Agritek kaavailee samaa.

    Johtaja Antti Ollila Rautakeskosta toteaa, että Kone-Forum peruttiin, kun yhteisymmärrystä sen järjestämisestä ei löydetty. K-maatalous lähtee toiseen syksyn näyttelyyn, Koneagriaan Jyväskylässä.

    Jyväskylässä näyttelyosasto ei voi olla yhtä suuri kuin Tampereella pidetyssä Kone-Forumissa. Pääpaino tulee olemaan uutuuksissa, Ollila sanoo.

    Kone-Forumin järjestäjät eivät ota kantaa vuoden 2014 näyttelystä.

    Artikkelin aiheet
    Kone-Forum
    näyttely
    maatalous
    koneteollisuus
    peruminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria