• Sää on vielä alkuviikolla epävakaista, mutta keskiviikosta lähtien on poutaa ja etelässä jopa 20 astetta lämmintä

    Lounaisvirtaus voimistuu ja parikin kuurosadealuetta liikkuu maanantain ja tiistain aikana maamme yli. Sen jälkeen sää poutaantuu ja poutainen säätyyppi näyttäisi jatkuvan usean päivän ajan.
    Uutiset|Sää
    4.9.202307:38
    Antti Jylhä-Ollila & Janika Takala

    Säätyyppi muuttuu alkavalla viikolla. Aluksi lounaisvirtaus tuo kuurosateita suureen osaan maata, mutta sademäärät ovat viime viikkoon verrattuna melko vähäisiä. Maanantaina sateet painottuvat pohjoiseen ja tiistaina etelään.

    Keskiviikosta lähtien korkeapaine alkaa vaikuttaa ja luvassa on poutaista säätä ainakin viikonloppuun saakka, jopa vieläkin pidempään.

    Päivän ylin lämpötila on aluksi 12–19 astetta, mutta loppuviikolla etelässä jopa yli 20 astetta. Myös yöt ovat alkuun verrattain lämpimiä, mutta loppuviikolla korkeapaineen vahvistuessa yölämpötilat laskevat. Hallaöitäkin saattaa esiintyä erityisesti Lapin seudulla.

    Pilvisyys on alkuviikolla ajoittain runsasta. Keskiviikosta lähtien etenkin päivisin on aurinkoista, mutta öisin ja aamuisin esiintyy sumua tai sumupilveä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sääennuste
    Suomi
    korkeapaine
    lounaisvirtaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita