• Puolustusministeri Häkkänen: Suomi voisi ostaa tekniikkaa droonien torjuntaan esimerkiksi Ukrainalta, Israelilta tai Yhdysvalloilta

    Häkkäsen mukaan viranomaisilla on hyvä droonien havainto- ja torjuntakyky, mutta vuonna 2024 käynnistettyjen investointiohjelmien tarkoituksena on nivoa yhteen muun muassa droonien torjunta, uudet F-35 -hävittäjät ja muu ilmatorjunta.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomella on Ukrainan kanssa droonijärjestelmiin liittyviä hankkeita. JOUNI PORSANGER / LEHTIKUVA.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomella on Ukrainan kanssa droonijärjestelmiin liittyviä hankkeita. JOUNI PORSANGER / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    31.3.202620:30
    STT

    Suomi vie ilmapuolustukseen ja droonipuolustukseen liittyviä hankkeita eteenpäin vauhdilla Naton ja erityisesti Ukrainan kanssa, kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).

    Suomeen putosi sunnuntaina kaksi droonia, yksi Luumäelle ja toinen Kouvolan pohjoispuolelle. Tiistaina Rajavartiolaitos havaitsi Parikkalassa miehittämättömän ilma-aluksen, jonka Kaakkois-Suomen poliisi vahvisti STT:lle olevan drooni.

    On herännyt kysymys, kuinka hyvä Suomen kyky torjua drooneja on.

    Häkkäsen mukaan viranomaisilla on hyvä droonien havainto- ja torjuntakyky, mutta vuonna 2024 käynnistettyjen investointiohjelmien tarkoituksena on nivoa yhteen muun muassa droonien torjunta, uudet F-35 -hävittäjät ja muu ilmatorjunta.

    ”Meillä on Ukrainan kanssa hankkeita ukrainalaisten droonijärjestelmien osalta. Meillä on todennäköisesti intressejä kohdistaa tiettyjä hankintoja sellaisiin järjestelmiin, joita Ukrainalla on käytössä”, Häkkänen sanoo STT:lle.

    Puolustusministerin mukaan huhtikuun kehysriihessä on tarkoituksena katsoa, kuinka ripeästi puolustuksen kehittämisen hankkeita viedään eteenpäin. Suomi on sitoutunut käyttämään varsinaisiin puolustusmenoihin Naton vaatimat 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä.

    Suomi oikealla polulla

    Häkkäsen mukaan droonitorjunta on noussut massamaiseen luokkaan Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa.

    ”Myös Suomi investoi tähän paljon. Me olemme siinä oikealla polulla, mutta nyt pitää myös katsoa tarkkaan, että saadaan oikeanlaiset järjestelmät – juuri sellaiset, jotka toimivat Suomen olosuhteissa ja maa-meri-ilmapuolustuksen kokonaisuuteen.”

    Puolustusministerin mukaan drooneja on pienistä eturintaman poteroissa käytettävistä drooneista lentäviin, kymmenen metriä siipiväliltään oleviin räjähtäviin parvidrooneihin.

    ”Me emme voi julkisuudessa valitettavasti avata, minkälaista tekniikkaa me haemme ja mistä maasta. Droonikyvykkyyksissä tietysti Ukraina ja Venäjä ovat kaikkein pisimmällä, mutta myös Israel ja USA ovat erittäin kovia toimijoita. Suomessa on tiettyä osaamista myös ja meillä on tietysti halu rakentaa suomalaista osaamista myös tässä kokonaisuudessa.”

    Turvallisuus ei saa vaarantua

    Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovellukseen ollaan kehittämässä uutta ilmavaarasta varoittavaa ominaisuutta. Sisäministeriön mukaan se on tarkoitettu nimenomaan sotilaallisesta vaarasta varoittamiseen.

    ”Turvallisuusviranomaisilta odotetaan nyt tiivistä analyysiä näiden tapahtumien johdosta, että kuinka tätä järjestelmää pitäisi kehittää”, Häkkänen sanoo.

    Häkkäsen mukaan on tiedossa, että vaikka esimerkiksi Israelilla ja Ukrainalla on erinomaiset droonintorjuntakyvyt, sataprosenttisen aukotonta järjestelmää ei kukaan ole kyennyt rakentamaan. Siksi varoitusjärjestelmiä tarvitaan.

    Häkkäsen mukaan Ukraina pyrkii varmasti jatkamaan vaikuttamista Venäjän infrastruktuuriin myös Suomen lähialueilla. Venäjällä on puolestaan voimakasta lennokkien häirintäkykyä, joten lennokkien harhautumisriski on olemassa.

    Häkkänen sanoo, että Ukrainalla on oikeus käydä puolustustaistelua.

    ”Tässä pitää tietysti muistaa se, että nämä harhautuneet lennokit eivät muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa, mutta ne muodostavat turvallisuusvaaraa eri alueille. Me olemme viestineet myös Ukrainan suuntaan sitä, että Naton liittokunnan maiden alueen turvallisuus ja kansalaisten turvallisuus ei saisi näissä asioissa vaarantua.”

    Artikkelin aiheet
    droonien torjunta
    Puolustusministeriö
    Antti Häkkänen
    Suomen puolustus
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle