• Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on edelleen Brysselissä, kertoo hallituksen puheenjohtaja

    Brysselin poliisi kertoi perjantaina STT:lle, että sekavalta vaikuttanut Suomen kansalainen ei ollut kyennyt esittämään lippuaan lähtöportilla.
    Työmatkalla oleva Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pyrki perjantaina Brysselin lentokentällä Helsingin-koneeseen, mutta poliisi saatteli hänet pois lähtöportilta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Työmatkalla oleva Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pyrki perjantaina Brysselin lentokentällä Helsingin-koneeseen, mutta poliisi saatteli hänet pois lähtöportilta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    6.12.202511:45
    STT

    Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas kertoo STT:lle saaneensa yhteyden Kelan pääjohtajaan Lasse Lehtoseen. Kiukas kertoo, että Lehtonen on edelleen Brysselissä. Tämän tarkasta paluuaikataulusta Kiukkaalla ei ollut tietoa.

    Kelan hallitus on koolla heti maanantaiaamuna käsittelemässä viime päivien tapahtumia. Lehtosen osallistuminen ei ollut lauantaina vielä varmistunut.

    ”Yleensähän pääjohtaja aina hallituksen kokouksiin osallistuu”, Kiukas sanoi.

    Kiukas kertoi olleensa Lehtoseen yhteydessä tekstiviestitse.

    Työmatkalla oleva Lehtonen pyrki perjantaina Brysselin lentokentällä Helsingin-koneeseen, mutta poliisi saatteli hänet pois lähtöportilta.

    Brysselin poliisi kertoi perjantaina STT:lle, että sekavalta vaikuttanut Suomen kansalainen ei ollut kyennyt esittämään lippuaan lähtöportilla. Hänet oli saateltu kentän ensiapupisteelle ja hän oli poliisin mukaan aikeissa matkustaa Helsinkiin myöhemmällä lennolla.

    Artikkelin aiheet
    Lasse Lehtonen
    Kela
    Yrityksen johtajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle